Kyllä se minulta itseltäni hoitamatta jäisi, mutta palvelijani hoitaa häntä erityisellä hellyydellä, pesten, pyyhkien ja puhdistaen. Näyttää että ystäväni on voittanut palvelijanikin suosion.
Monien vuosien kuluessa on ajanhammas, niin kuin näette, tehnyt työnsä minun kanssani täällä toukkien ja matojen pesässä. Minun käyntini ystäväni luona on alkanut harventua. Syy meidän väliemme kylmenemiseen lienee siinä, että ystäväni on alkanut vähitellen muuttua suorastaan hävyttömäksi, väittäen että minä vanhenen ja rumenen arveluttavalla vauhdilla.
Taasen viime maanantaina menin hänen luokseen, samanlaiselle asialle kuin monta vuotta sitten, josta olen maininnut. Minä olin taasen rakastunut muka; sitä voipi vielä näinkin vanha olento hupsia. Menin siis ystäväni luokse, niinkuin rakastunut ainakin. Minä esitin hänellä kysymykseni niin nuorekkaan ja reippaan näköisenä kuin taisin. Minä kysyin häneltä suoraan, että mitä hän arveli minun ulkonäöstäni nykyjään? Ja minä kysyin: luuliko hän, että joku nuorimies voisi vielä minuun kiintyä:
— "Sinä olet jo vanha ja ruma!" oli ystäväni suora ja jäädyttävä vastaus.
Minä koetin puolustautua rahoillani, mutta tulos oli sama. — Kyllä minä olin ennenkin jo saanut häneltä suoria vastauksia, mutta nyt minä en ollut siinä mielen-tilassa että olisin voinut olla tyyni. Ja niin hävyttömältä kuin se kuuluukin, kohotin minä nyrkkiin puristetut käteni ylös, aikomuksessa antaa tuolle saattamattomalle, puolustautumaan kykenemättömälle ystävälleni iskun, joka varmasti olisi ollut hänelle viimeinen. Ilettävä aikomukseni tuli kuitenkin ehkäistyksi, sillä minä kuulin avainta väännettävän ja huoneeseen astui palvelijani ja minä häveten luikin toiseen huoneeseen.
Mietin sitten että varmaan huoneeseen tulijalla oli myöskin ystävältäni jotain kysyttävää itsensä suhteen. Voisihan ystäväni nyt siellä jutella koko äskeisen hävyttömyyteni häntä kohtaan. Olin minä kuitenkin vakuutettu siitä, että hän ei sitä tee; sillä hän oli niitä, jotka eivät koskaan puhu mitään näkemistään ja kuulemistaan, yhtävähän kuin muustakaan.
Vähän ajan kuluttua, kun tiesin ystäväni taas olevan yksin, menin uudelleen hänen luokseen. Nyt astuin hänen eteensä melkein vaatien itselleni tunnustusta. Tuskin olin kuitenkin siihen ehtinyt, kun sain nähdä loppumattoman sarjan puutteellisuuksia niin kasvoillani kuin ruumiissanikin. Ja hän lopetti kuvatulvansa hävyttömämmin kun olin osannut odottaakaan: "Sinä olet niin ruma ja ryppyinen, että sinä olet suorastaan ilettävä."
Silloin minun kärsimykseni mitta oli täysi. Käteni pusertuivat nyrkkiin, kohoutuivat. Ja vihasta punaisena työnsin minä koko nyrkkini häneen.
Se oli hänen viimeinen hetkensä. —
Ja salin nurkassa seisoneen vanhan perintöpeilin lasi sälähti silloin nyrkkini voimakkaasta iskusta sadoiksi pieniksi sirpaleiksi, jotka iloisina helisten putoilivat salin permannolle.