Ja taas kuului jonkun näkymättömän vastaus:
— Se oli "Unelma".
Oli omituista ettei nuorukainen ollut ennen koskaan tuota kysymystä tehnyt. Mutta silloin kun hän tuolla ratsullaan kiidätteli tuntemattomia teitä, silloin hän nimitti tuota ratsuaan "Elämäksi". Ja hän todella niin luuli, että se, jonka satulassa hän huoletonna istui, oli itse elämä.
Ja mies kaivoi kuolleelle haudan ja hautasi "Unelmansa", sen hyvän, villin juoksijan, jonka selässä hän niin monta ihanaa seutua sivuuttanut oli. Ja kun hän multia ripotteli hautakummulle, tunsi hän sielussaan omituisia tunteita, sellaisia joita ei hän koskaan ennen tuntenut ollut; ja hän kysyi taasen: — Mitä minä tunnen?
Ja taas vastasi joku näkymätön ääni hänelle:
— Kaipausta.
— Mitä minä kaipaan? kysyi nuorukainen. Ja se näkymätön vastasi:
— Sinä kaipaat mennyttä joka oli valhe.
Niin kysyi nuorukainen:
— Mikä sen menneen, sen jumalallinen, suloisen ja ihanan valheen nimi oli?