Niin, todellakin hyvä, mutta minulle on se muuttunut pahaksi, sillä minä rakastan häntä yli kaiken. Hänen tähtensä minä kalleimman aarteeni; ajan, hukkaan; hänen tähtensä.
Hänelle minä kammarini somistan ja vuoteeni valmistan, sillä minä olen vihitty häneen.
Hänen kanssaan minä irstaimmat mielikuvani synnytin ja hänen syleilyssään niitä ihailin.
Hänen sylissään minä ontoimmat iloni tunsin, tyhjimmät nauruni nauroin, synkimmät hetkeni elin. Ja hänen tähtensä minä karvaimmat itkuni itkin.
Hänen kanssaan minä nuoruuteni kalliin viettänyt olen ja hänen kanssaan tyhmimmät unelmani unelmoinut.
Hänen helmassaan minä löyhimmät tuulentupani rakensin. Ja hänen helmaansa minä helminauhani kalleimmat helmeni, yhden toisensa jälkeen pirstoiksi pusersin.
Ja hänen kanssaan minä nyt, pakosta, päivää ja yötä vietän, sillä minä olen tottumuksen orja.
Hänen kanssaan minä paljon olen mailmaan saattanut: valehtelijoita, varkaita, tylsämielisiä, hulluja, kaatuvatautisia, mykkiä, sokeita, kuuroja, ontuvia, kädettömiä, jalattomia ja satojen tautien runtelemia. Moni niistä kuoli, mutta usea eloon jäi — minulle itselleni taakaksi ja muille harmiksi ja syväksi inhoksi.
Ja mitä minä pahaa tein ja ajattelin, sen minä yksinäisinä hetkinä hänen kanssaan valmiiksi sommittelin.
Että hän sellainen on, sitä ei moni tiedä, mutta minä sen tiedän, että minä huonoon vihitty olen.