Rouva Lajunen oli nyt ensi kerran astuessaan kesäasuntoonsa huonolla tuulella. Sen mielialan täytyi päästä jotenkuten purkautumaan.
"Kun kehtaakaan tuo rouva Streng pyytää teelle, vaikka ei ole sen parempaa tarjota!"
"No, olisiko sinulla itselläsi ollut parempaa?"
"Hm, jos ei tänä iltana, niin ainakin huomenna. Ja juuri huomenna minä hänelle näytänkin, mikä on kohtuus."
Tämä tuuma, tuo koston esimaku, rauhoitti hiukan lehtorin iltaa ja hänen elämänkumppaninsa omaa mieltä, varsinkin kuin lehtori, luullen uhkausta leikiksi, ei huolinut kinaa sen pitemmälle jatkaa, vaan kääntyi porstuasta omaan huoneesensa.
Pianpa rouva Lajusen kiihtynyt mieli sai uutta närkästymisen aihetta. Hän oli kesäasunnon piirustuksen mukaan ajatuksissaan asetellut huonekalut erityisellä tavalla. Nyt hänen sisään astuessaan sitä kuvaa ei näkynytkään, vaan missä kohdassa oli liian ahdasta, missä liian väljä tila. Rouva oikein kauhistui.
"Mari!" huusi hän käskevästi.
Ääni kajahti liian kimakasti viereiseen kammariin; sieltä alkoi kuulua havahtuneen pienokaisen valitusta ja Miinan tyynnyttävää laulua.
Huudettu Mari tuli. Hän oli jo arvannut varustautua.
"Niin sinä järjestät, kuin sinulla ei olisi yhtään järkeä. Kutsu Katri ja nostakaa piironki kulmittain!"