Molemmat toiset yrittivät vastustamaan pontevammin, mutta samassa tuli rouva Streng kutsumaan teelle, jota rouva Lajunen jo olikin ikävällä odotellut.

Sisälle päästyä rouva Streng pyysi anteeksi, että hänellä oli vain tavallista kotiruokaa tarjota, maalla kun ei käynyt noudattaa kaupungin tapoja.

"Onhan tässä ruokaa vaikka kymmenelle", lohdutti lehtori ja kävi rohkeasti leivän, tuoreen voin, suolakalan, paistettujen ahvenien ja savustetun lihan kimppuun, jota paitsi maitokannu seisoi pöydällä niin suurena, että siitä kyllä riitti juodakin eikä vain ryypiskellä.

Rehtori ja rouva Lajunen söivät puoli väkisin noita pohjaruokia, ihan nähtävästi odotellen jotakin varsinaista illallista, paistettuja lihapalleroita tai muuta senkaltaista taikka edes jotakin munaputinkia tuon savustetun lihan kanssa.

Kun viimein lapsentyttö Sanna toi teetä odotetun putinkin sijasta, punastui rehtori eikä enää malttanut olla kysäsemättä vaimoltansa:

"Eikö sinulla muuta olekaan?"

Rouva Streng hämmästymättä selitti arvelleensa, että tultaisiin toimeen sillä, mitä maalla milloinkin oli tarjona.

Rouva Lajusen toivon pettymystä sai korvata korppukori, josta puolikymmentä kaunista teen vahviketta musertui hänen kuppiinsa, vieläpä pari toiseenkin.

Lehtori yhä vielä söi terveen miehen hyvällä halulla voileipää maidon kanssa sekä joi viimeksi teelasinsa ilman vahviketta.

Kesäkumppanien lähtiessä hetken kuluttua katsoi rehtori olevansa velvollinen täydellä todella, eikä ainoastaan kohteliaisuuden tavoin, pyytämään heiltä anteeksi illallisen jokapäiväisyyttä, ja sittemmin hän rouvallensa vielä erittäin ilmoitti, että oli ihan tarpeeton saattaa häntä sellaiseen häpeään kuin tänä iltana.