Toisen kupin jälkeen tunsi emäntä mielessään jo hiukan hyvinvoinnin alkua.
"Mitenkähän tätä kesää oikeastaan ruvettaisiinkaan viettämään?" kysäsi hän puheen aluksi, kun näet oli enimmin ikävystynyt päiväänsä.
"Sitäpä minäkin juuri ajattelen", virkkoi rehtori.
"Minusta se on hyvin yksinkertainen asia. Kun kerran ollaan luonnon helmassa, niin pitää mukautua luonnon järjestykseenkin ja luopua kaupungin tavoista. Luonto on kaunein aikaisin aamusilla, ja tietysti on silloin sitä nautittava. Ennen voidaan sen sijaan nukkua päivällä, ell'ei aika muuten kulu muissa toimissa."
Rouva Streng se näin lausui ajatuksensa.
"Kukapa tuota viitsii nousta niin aikaisin", vastusti rehtori. "Jos sinulta aika kuluu, kun itse teet piikain töitä, niin ei siltä suinkaan minun aikani kulu yhtä helposti."
Rouva Lajunen nyrpisti nenäänsä, ikään kuin sanoakseen: "Hyh, vai piikain töitä! Kyllä kai niihin pitäisi ryhtyä!" Vaan sitte hän heti katsahti kiitollisesti rehtoriin.
"Mitäpä minä suotta rupean elättämään joutavia ihmisiä", virkkoi rouva Streng, "ja jos pitäisinkin useampia palvelijoita, niin kyllä siltä aina itselleni keksisin jotakin. Ei aika koskaan ehdi tuntua pitkältä, jos vain on halua jotakin toimimaan. Mutta haluttomuus se tekee ajan pitkäksi."
"Eiväthän kaikki ole työjuhtia, niinkuin sinä", tokasi rehtori. "Mitäpä minä esimerkiksi täällä maalla tekisin? Ei täällä ole koulua."
"Ei sitä koulua ole kesällä kaupungissakaan."