Lehtori oli laitellut kuntoon kalanpyydyksiä ja suurella vaivalla saanut houkutelluksi kaikki lupaamaan lähteä hänen kanssansa järvelle.
Sopimuksen mukaan luopuivat pitempiuniset kesävieraat määräaamuna tavallista aikaisemmin unholan lumokammioista ja varustautuivat lähtemään rantaan.
Lehtori sinne ensinnä saapui asettelemaan kuntoon venettä, se kun oli siksi pieni, että siihen ei eri soutumiestä mahtunut.
Hetkisen perästä saapui rehtori rouvinensa, viimemainitulla kädessä kori; jonka sisältä kuului kahvikuppien helinää ja pilkisti kahvipannun lämmönsäilyttimen tupsu. Oli näet myöskin sovittu, että piti rannassa juotaman kahvia ennen lähtöä ja rouva Streng oli luvannut sen keittää sekä ottaa kupit, sokurit ja kermat, niin että rouva Lajusen tuotavaksi jäivät vain korput.
Niitäpä saatiinkin odottaa ikäväksi asti.
Viimein kun lehtori jo aikoi lähteä häntä kiirehtimään, tuli hän tavallisessa, tälle retkelle jotenkin sopimattomassa puvussaan ja Mari kantoi koria.
Rehtori riensi vastaan pyytämään anteeksi, että oli jotenkin epäkohteliaan huonossa vaateasussa.
"Ei tässä nyt ollakaan lähtemässä kaupungin kaduille", lohdutti lehtori. "Ja mikäs tuota pukuasi vaivaa? Minusta sekin on kerrassaan liian hyvä kalaveneesen. — Sinun olisi parasta olla maalla", sanoi hän ikään kuin vähän äreästi vaimolleen.
"Niin, tosiaankin on vähän varomatonta lähteä tuossa puvussa kalaan", virkkoi myöskin rouva Streng.
"Ei minulla ole huonompia vaatteita", vastasi ahdistettu rouva.