Nyt ei auttanut muu neuvo kuin panna rehtori viskomaan pois vettä, että vene edes vähän kevenisi. Pakosta hän ryhtyi työhön, vaan teki sitä niin kömpelösti, että sai kelpo hyvät housunsa pilalle, puhumattakaan kirkkaiksi kiillotetuista saappaista, jotka kokonaan vettyivät. Hän kuitenkin lohdutteli mieltänsä sillä, että kotona asunnossa on toisia pukimia.
Onnellisesti siitä viimein päästiin kotirantaan.
Kaloja oli kertynyt siksi paljo, että niistä riitti jakaakin. Rouva Streng itse kantoi osansa kotiin, jota vastoin rouva Lajunen vasta pitkän lunastuksen jälkeen jätti saman sopimattoman työn miehensä tehtäväksi sitte, kuin hän ensin ripusti verkot haarukkeihinsa.
Syötyään aamiaista, kumpikin porho kotonansa, yhtyivät kaikki rehtorin pihassa.
"Eipä se niin vaarallinen ollutkaan tuo kalastusmatka, kuin pelkäsin", virkkoi rouva Lajunen iloisemmasti kuin hänellä muuten tapana oli.
"Mikäs vaara siinä olisi ollut, kun minä ammensin pois veden", kehui rehtori urhotyötään. "Ja muuten siinä oli odottamaton hauskuutensakin. Aamiainen ei ole pitkään aikaan maistunut niin hyvin kuin nyt, vaikka olikin aikainen."
"Niin minustakin. Kyllä minä melkein luulen, että lähden toistekin mukaan. Kastuihan se leninki jo kuitenkin, niin jääköön kalavaatteeksi." — Hän oli jo muuttanut yllensä toisen pilkuttoman.
"Liike ja raitis ilma ne antavat ruokahalua", selitti rouva Streng. "Ja nyt jos suostutte, niin lähdemme kaikki tuonne mäelle metsään, koska tässä jo tuntuu tulevan kuumaksi."
"Minua raukasee, pitäisi lähteä nukkumaan."
"Minä annan sinulle riippuverkkoni; sidomme sen vahvoihin puihin, niin kyllä siellä on yhtä hyvä nukkua raittiissa ilmassa."