"Ei kukaan voi olla liian hyvä, eikähän hyvyyden pitäisi ketään pakoon ajaa. Ettekö enää pidä minua ystävänänne?"
"Pidän liiaksikin."
"Nyt minä en teitä ollenkaan ymmärrä."
"En minä itsekään. Sen vain tunnen, että minun tarvitsisi puhua, mutta en voi kellekään."
"Ettekö minullekaan?"
"Kaikkein vähimmin teille."
"No, kyllä ainakin yhdelle voitte puhua, tuonne!" Hän osoitti kohti taivasta.
Lehtori punastui. Oliko hän unhottanut Jumalansa! Todellakin viime aikoina, silloin kuin oli hautonut tuota salaisuuttansa, joka nyt oli ollut vähällä pujahtaa ennen aikojaan hänen suustansa, kenties, kuten hän tähän asti luuli, sotkemaan toisen, ehkäpä useammankin henkilön rauhaa.
Hän astui reippaasti rouvan luo, antoi kättä ja lausui vain yhden sanan: "kiitos!"
"Mitäpä siinä on erittäin kiittämistä. Tietystihän Jumalalle voi kuka hyvänsä puhua kaikki asiansa."