Lehtori asetti mansikkakorinsa pikku pöydälle sängyn viereni, jossa kahvitarjotin äsken oli ollut.
Rouva aukasi silmänsä nähdäkseen, rohkeniko tuo mies enää katsoa häneen suoraan. Niin varma oli rouva alkavan kuumeen käsissä äsken näkemänsä unen todellisuudesta.
"Joko olet hereillä? Katsos, miten kauniita mansikoita!"
Sekä ääni että käytös olivat ihan suoravaiset eikä katseessakaan näkynyt mitään arkuutta.
Rouva ensin oli vähällä muistaa, että unta hän kaiketi olikin nähnyt; vaan toinen tunne oli vahvempi. Hän ajatteli: "teeskentelijä! mutta osaan sitä minäkin teeskennellä!"
"Kalinoita tosiaankin", virkkoi hän ääneensä ja alkoi syödä hyvällä halulla, kuten näytti.
Lehtori hyvillänsä, että hänen äsken tehdyn päätöksensä toimeen panon alku onnistui niin hyvin, viivähti vähän kammarissa, ja rouva sen aikaa söi syömistään marjoja.
Mutta mansikat ovat petolliset. Tervettä ne virkistävät, vaan lapsille ja heikkohermoisille tuottavat kuumetta. Rouva Lajunen kun ei vielä ollut syönyt tukevampaa ruokaa, vaikuttivat marjat tyhjässä vatsassa ihmetyttävän nopeasti. Taudin alku kehittyi kovaksi kuumeeksi; sairas alkoi houraella.
Lehtori istui taukoamatta sairaan luona. Kuultuaan hänen houreistansa asioita, joita oli tarpeeton antaa palvelijain kuulla, päästi hän heitä sisälle ainoastaan välttämättömille asioille, vaan muuten teki itse kaikki, mitä sairaan hoitoon kuuluu.
Ei rouva kuitenkaan aina ollut houreen tilassa. Selkeämpinä hetkinään hän kyllä huomasi miehensä valppauden, huomasipa myöskin, että rouva Streng usein kävi siellä ja kuuli miehensä ja hänen keskusteluistaan, miten perin väärä koko hänen luulevaisuutensa oli ja miten kerrassaan jalo nainen tuo naapurirouva oli, jota hän tähän asti oli halveksinut.