Siitä huomiosta hänen hourehetkensä alkoivat vähitellen lyhetä ja harveta. Kuitenkin hän mielellään makaeli silmät ummessa selvänäkin välistä vain katsellen salaa miestänsä, ja nähtyään hänen huolestuneen muotonsa päätti hän koettaa ansaitakin miehensä rakkautta.
Täten ei tauti tullut pitkälliseksi. Kuudentena päivänä sairas jo arvaeli olevansa terve, vaikka tosin vielä heikko.
"Annatko anteeksi, että olen sinua väärin käsittänyt?" kysyi hän silloin mieheltään.
Lehtori hämmästyi tätä muutosta. Hänen mielessään välähti autuaallinen tunne, ensi kerran siitä asti, kuin hän oli vihille astunut rikkaan ja äitinsä puolelta ylhäissukuisen neiti Savolinin kanssa, jonka oli oppinut seuroissa tuntemaan viehättäväksi tytöksi.
Heti hän avioelämänsä ensi päivinä oli huomannut pahasti pettyneensä, mutta kuitenkin nurisematta kantanut rangaistusta siitä, että oli osittain rikkauden houkutuksesta antautunut huolettoman toimeen tulon toivoon.
Nyt lehtori tarttui siihen vähäiseen toivon korteen, jonka vaimonsa hänelle ojensi.
"Etkös enää ole mustasukkainen?" kysyi hän iloisesti.
"Rouva Strenginkö tähden? En, vaikka sinulla olisikin kyllin kyllä syytä luopua minusta ja rakastua häneen; hän sen ansaitsisi monta vertaa paremmin kuin minä."
"Jos tunnet käsittäneesi minua väärin, niin sillähän se jo on sovitettukin. Mutta olisiko se tosiaankin mahdollista?"
"On se ihan totta. Olenhan tässä maatessani kuullut ja huomannut paljonkin. Ja sitte ajattelin, että tuskinpa vain minä olisin sinua niin hoidellut, kuin sinä nyt hoidit minua. Johtui sitte myöskin mieleeni, että tosiaankaan minä en tähän asti ole tehnyt mitään sinun huviksesi enkä myöskään ole osannut olla kiitollinen siitä, mitä sinä olet tehnyt minulle. Jos et ole liian malttamaton, etkä vaadi yht'aikaa liian paljoa, niin koetan muuttua kokonaan toisenlaiseksi."