"Kun on huono pää, pitää lukea ahkerammin", lausui eräänä keväänä koulun loputtua kunnallisneuvos Curtén pojallensa Florianille, joka oli töin tuskin päässyt ylemmälle luokalle, vaikka kyllä oli koettanut koko vuoden oikein voimainsa takaa lukea pinnistää.
Tuo säännöllisesti joka kerran koulusta arvosanoja tuodessa lausuttu kehoitus oli oikeastaan tarpeeton, sillä ei Florianilta suinkaan ahkeruutta puuttunut, mutta hirmuisen kova pää hänellä oli aivan pienestä pitäin. Mielellään hän oli ensi alussa kirjaimia katsellut, mutta nimet ne eivät ruvenneet, pysymään muistissa. Sittemmin koulussa oli niin paljo kaikenlaista opittavaa, että kävi vielä mahdottomammaksi muistin ahjoon sovittaa niitä kaikkia.
Kernaimmin olisi Florian viimein jättänyt koko lukemisen sikseen, varsinkin kuin kumppanitkin alkoivat pilkkaella hänen osaamattomuuttaan. Vaan silloinpa sanottiin kotona, että kovinhan näyttäisi rumalta kunnallisneuvoksen pojan tyhmäksi jäädä, vaikka tosin ei kaunista ollut tuokaan huonojen todistusten saanti.
Tämä tarttui mieleen ja siitä vähitellen kasvoi kiihkeä kunnianhimo, joka nytkin mainittuna keväänä oli Florianin melkein saanut itkuun tillahtamaan tuossa ihan kumppanien nähden, kun todistus tuli kouraan ja hänet sanottiin päästettävän viidennelle luokalle ainoastaan ahkeruutensa tähden.
Isän lausuessa kertoiluksensa päätti Florian lukea vielä, ahkerammin ja pani päätöksensä heti toimeen. Hänen vanhempansa kun asuivat lyseokaupungissa, ei hänellä ollut kotimatkastakaan huolta, Sentähden hän jo tutkintopäivän iltapuolella alkoi kirjan ääressä istumisensa. "Ahkera, ole ahkera!" kaikui alinomaa hänen korvissaan. Niinpä kumppanit häntä tuskin koko kesänä saivat liikkeelle, taikka jos saivatkin, oli hänellä ajatukset kirjoissa, joten hänestä ei kellekään hauskuutta ollut.
Kerran hänet puoli väkisin vietiin onkimatkalle. Hän istui muutamain kumppanien kanssa veneessä ja katseli tosin onkensa poloa; mutta siitä johtuivat hänen ajatuksensa siimaa myöten alas kaloihin, jotka muka piirustelivat siellä vanhan Kreikanmaan karttaa ja asettelivat sen maakuntia paikoillensa. Vaan nepä eivät osuneetkaan oikein, vaikka kalat miten olisivat koettaneet; sen tähden niiden kesken syntyi kinaa ja ne siinä mellastellessaan nykivät hänen siimaansa ja poloansa.
"Johan ne kalat vievät sinut koko miehen!" ivasivat kumppanit.
"Missäs kohti se Fokis-maa on?" kysyi Florian, voidakseen neuvoa kaloille ja siten toimittaa sinne rauhaa.
Kumppanit tietysti nauramaan ja ivaamaan. Florian joutui luonteensa arkuuden tähden tuosta hämilleen, ja yhä harvemmin kumppanit häntä enää saivat mihinkään lähtemään.
Kova pää vaati kovaa lukua ja luku ikäänkuin sulatti uhrinsa kirjoihin ja teki, kuten muista näytti, hajamieliseksi.