Näistä siis ei ollut huolta. Mutta Florian ei ollut tottunut vapaasen elämään eikä vapaasen, omintakeiseen työhön. Hän oli tähän asti tehnyt työtä käskettyä, lukenut, mitä opettajat luettavaksi määräsivät. Nyt hän ei itse osannut järjestää lukuansa, kun ei enää niin tarkkaa ohjetta eikä ohjaajaa ollut.
Hän luki vain, luki ahkerasti aamusta iltaan milloin mitäkin ja toisinaan kävi luennoilla kuulemassa konsa ketäkin. Mitäpä hän niistä luennoista hyötyi, ajatukset ne kun vain aina vastustamattomasti livahtivat pois ennen vaikka vaivallakin opittuihin asioihin.
Tämä se alkoi Floriania huolettaa, ja niissä huolissaan hän muuttui hyvin lyhyessä ajassa umpimieliseksi ja synkäksi, kun vilkas mielikuvitus ryhtyi luomaan eteen kaikenlaista ikävää.
Lisette kirjoitteli tuon tuostakin ja kyseli, joko hän oli saanut selville uransa ja ryhtynyt sille valmistautumaan.
Se saattoi Florianin melkein tuskihinsa. Kunniantunto ja kunnianhimo estivät vastaamasta eittävästi, eikähän valhekaan olisi pitkälle auttanut, ainakaan useampia lukukausia.
Viimein hän päätti kirjoittaa isällensä asian koko synkeydessään ja tekikin kirjeen suunnitelman valmiiksi eräällä luentotunnilla.
Asuntoonsa palattuaan pyysi Florian johonkin tarpeesen rahaa emännältänsä. Isä näet, arvaten poikansa kykenemättömäksi muistamaan juoksevia asioitaan ja hoitamaan varojaan, oli pannut hänen pankkiiriksensa asunnon emännän.
Silloin emäntä antoi hoitolaalleen kunnallisneuvoksen kirjeen, joka samana päivänä oli saapunut hänen kirjeensä sisässä. Isä Guldén siinä kertoi monen takauksen tähden olevansa ihan joutumaisillaan vararikkoon ja samalla kehoitti Floriania nyt rohkeasti pitämään huolta itsestään, niinkuin monen muunkin ylioppilaan täytyy tehdä.
Florian ei ensin käsittänyt oikein koko asiaa, vaan selvisihän se viimein.
Olipa siinä miettimistä Florianin laiselle miehelle. Neuvottomuudessaan aikoi hän jo surmata itsensä, mutta kauhistui sitä tekoa, eikähän se muutenkaan oikein soveltunut kunnianhimoiselle mielelle. Karttaakseen kiusaustakin siihen sulloi hän uuteen revolveriin, jonka oli kerran saanut lahjaksi, kaksi jäljellä olevaa patroonia ja työnsi aseen nuttunsa taskuun, aikoen viedä sen asekauppaan myötäväksi.