Kärrit, tulla kolisten jäätynyttä maata, pysähtyivät rappujen eteen, ja niistä hypähti maahan todellakin muhkean näköinen nuori herrasmies. Rovastin viittauksesta ajoi renki kärrit tuparakennuksen eteen ja nosti siihen Kallen tavarat.
Rovasti oli laskeutunut alimmalle rapulle, siinä katellen tervehtinyt tulijaa ja lähtenyt hänen edeltänsä astumaan pienelle puolelle. Päästyään porstuaan avasi hän erään oven, sanoen:
"Täss' on teidän kammarinne ja avaimen paikka on tässä seinällä naulassa. Asetelkaa nyt omat tavaranne ja tulkaa huomeisaamuna aikaisin minun puheilleni, niin saamme tarkemmin sopia palkoista ja muista asioista."
"Kiitoksia. Minä mielelläni menenkin nyt tervehtimään kotiväkeä pitkästä ajasta."
Kalle nosti tavaransa kammariin, pisti avaimen naulaan, kumarsi "hyvää yötä!" rovastille ja astui suoraa päätä ulos portista, edes katsahtamattakaan suuren puolen porstuaan päin, jonka oven takaa Liina pakeni kammariinsa, rinta melkein tukehtuvana oudosta levottomuudesta.
Hän heittäytyi sohvalle ja alkoi pukea tunteitansa ajatuksiksi: "Miks'hän isä ei häntä kutsunut sisään? Pianhan Kaisa olisi teetä varistanut. Ja tuo Kalle, lieneekö hänkin tullut ylpeäksi, kun ei edes katsahtanutkaan minuun päin?" Ajattelijalta jäi levottomuuden kiireessä huomaamatta, että hänhän olikin seisonut oven takana, josta Kallen oli mahdoton häntä havaita, vaikka ei olisikaan ollut ylpeä.
Kalle puolestaan oli käsittänyt väärin opin uran, varsinkin maanviljelyskoulun, ja tullut mielestänsä jo isoksikin herraksi, vaikka ei kumminkaan niin suureksi, että olisi halveksinut pappilan ainoaa tytärtä. Ei, päin vastoin oli vähitellen herrastuessa hänelle useinkin johtunut mieleen tuo ensimmäinen väkinäinen suutelutemppu, ja vaikka Kalle ei ollutkaan yhtä haaveksivainen kuin pappilan Liina, häntä kun kova ruumiillinen työ esti siksi joutumasta, niin olipa hän sentään isosti ilostunut, kun sai koulunsa johtajalta kuulla, että hänelle oli paikka tarjona kotipitäjänsä pappilasta. Ja nyt hän pihaan ajaessaan oli kyllä koettanut tähystellä, eikö missään päin vilahtaisi herrasneiden haamua. Sitä kun ei tapahtunut, täytyi hänen malttaa mieltänsä toistaiseksi.
Kallen saapuessa kotitaloon yriteltiin siellä jo käymään levolle. Mutta pian selvisi äiti toimittamaan kauan ikävöidylle pojalle illallista, jota odotellessaan ja syödessään "paljon" nähnyt ja kokenut Kalle kertoellen tyydytteli vanhempainsa ja muun kotiväen luonnollista uteliaisuutta.
Hän muun muassa puheli, mitenkä "hirveän" ahkera siellä maanviljelyskoulussa täytyy olla; ihan toista on siellä olo kuin varsinaisessa lukukoulussa: lukemista melkein yhtä paljo ja sen lisäksi ajetaan työhön ihan kuin pahinta renkiä, niin että varhain aamusta myöhään iltaan ei ole hetkeäkään lepoa.
"Mitenkä siellä sitte ehditään noin herrastua?" kysäsi häneltä isänsä, joka jo pitkään oli katsellut Kallen herrasmaista trikoopukua ja käytöstä ja muita outoja liikkeitä.