"Yhäkö sitä nyt sentään pitäisi olla kuin mikä tuhkimus", vastasi Kalle, käsittäen isänsä lauseen enemmän kiitokseksi kuin moitteeksi ja ollen itsekseen hyvillänsä, että hänen ryhdissänsä tapahtunut muutos niin selvästi näkyi.
Isäntä ei siihen enää virkkanut mitään, mutta kuitenkin alkoi Kallesta tuntua jotakin hänelle käsittämätöntä "olevan koti-ilmassa". Sen tähden hän kiiruhtihe pois pikemmin, kuin tullessaan oli aikonut, jättäen tällä kertaa vähemmälle sekä oppinsa että muun mahtavuutensa näyttelemiset.
Palattuansa rovastin osoittamaan kammariinsa ryhtyi hän järjestelemään kapineitaan.
Pihan toiselta puolen hohti eräästä ikkunasta valoa. Kalle ensin itsekseen arvaeli, kuka siellä niin myöhään vielä valvoi; mutta yht'äkkiä johtui hänelle sitte mieleen, että se se juuri olikin Liinan kammari, ja omituista suloa se muisto tuntui mieleen levittävän. Ei nyt kuitenkaan ollut aikaa unohtua sitä ajattelemaan. Hän siirsi lampun pois ikkunan edestä, että paremmin näkisi purkaa tavaroitansa, ja sattui sitä jotenkuten liikuttelemaan niin, että sen valo pari kolme kertaa välähti pihan takaiseen ikkunaan.
Liina tähystellessään oman huoneensa ikkunasta luuli sitä erityiseksi, hänelle aiotuksi tervehdykseksi ja tyyntyi äskeisestä toivottomuudestaan. Hän vaipui unelmiin, jopa viimein unenkin valtaan, muistamatta sammuttaa tultansa.
Seuraavana päivänä tapahtui nuorten tutustuminen silmästä silmään, ja sitä jatkettiin sitte rovastin huomaamatta niin hyvällä menestyksellä, että he viimein käsikkäin astuivat "ukon" eteen pyytämään siunausta.
Sepä oli rovastille ankara isku. Hän niin ällistyi, että olisi varmaankin seljälleen kellahtanut, ell'ei olisi sattunut istumaan karmituolissa pöytänsä edessä. Pois hän ajoi anojat sinänsä.
Mutta Liinalla oli vieläkin oma päänsä eikä rovastilla ollut nyt yhtään enempää vaikutusvaltaa häneen kuin ennenkään. Liina osasi ajaa asiaansa niin, että vanhuksen viimein täytyi suostua. Kuitenkin hän pani ehdoksi, että Kallen piti ruveta itsenäiseksi maanviljelijäksi, ja koska hänen kotitalossaan vielä oli varma entinen isäntä ja paljo muita perillisiä ja pappila oli rovastin oma ainoastaan hänen elinajakseen, niin ostettiin nuorille oma tila, maanlaadultaan hyvänlainen, vaikka ei suuren suuri, vaan rakennuksiltaan perin rappeutunut. Rovasti kuitenkin aikoi laittaa kaikki kuntoon ennen nuorten sinne muuttamista; siihen asti he saivat tyytyä asumaan pappilassa.
Heti häiden jälkeen kääntyi rovasti vastoin kaikkia suunnitteluja sairaaksi eikä enää siltä tautivuoteeltaan, noussut. Kun hänen pesäänsä ruvettiin selvittelemään, huomattiin kaiken irtaimen menevän veloista, joten nuoret jäivät vallan tyhjin käsin oman neuvottelemisensa tai neuvottomuutensa varaan, sillä samaa tietä oli jo vähän ennen mennyt vanha Kaisakin. Saamamiehet korjasivat kaikki tyyni ja heti huutokaupan jälkeen täytyi Kallen vaimoinensa siirtyä pois tieltä.
Aluksi he muuttivat Notkolaan, jossa toinen tupa oli tyhjänä ja sisustettuna muutamilla Notkolan isännän pappilasta huutamilla huonekaluilla.