"Mutta minä sitä en tee!"
Kallea hävetti jatkaa riitaa talkooväen kuullen, mutta kovin hänen sydäntänsä kaiveli, ja illan pitkään hän koetti sitte harmiansa hukuttaa lekkerin höyryihin. Siinä toimessaan hän onnistui niin hyvin, että nukkui kesken ilojen. Talkoomiehet omin neuvoin lopettelivat ryyppyneuvot lekkeristä, joka ei kovin suuri ollutkaan, ja palasivat tyytyväisinä kukin kotiinsa.
Notkolan isäntä yksin oli tyytymätön. Hän oli nyt kylliksi kuullut Liinan emännyys-periaatteita arvataksensa, että siitä talosta ei koskaan hyvää voinut tulla. Lisäksi vielä Kallen juominen häntä inhotti ja hävetti niin, että hän kesken jo läksi pois, itsekseen jupisten: "Enkö jo sanonut, enkö jo sanonut! Kyllä Kalle nyt parhaan sai, ja se vielä saattaa hänet itsensäkin onnettomaksi ja mieron tielle. Edestäänpähän nyt löytää, kun ei varoituksiani totellut."
Yöllä heräsi Kalle kovaan päänpakotukseen ja kömpyröi ulos lekkerin luo saamaan lääkettä. "Voi sen peijakkaat, kun joivat kaikki!" kuului pahoitteleminen, kun lekkeristä herui vain muutamia pisaroita, jotka paraiksi kiihdyttivät sekä himoa että pään pakotusta.
Äkeissään yritti hän ensin nukkumaan, mutta eipä unta tullut. Hän nousi ylös, pukeutui paraimpiin vaatteihinsa, kaivoi arkusta lompakon taskuunsa, valjasti hevosen, nosti lekkerin kärreihin ja läksi ajamaan.
Hyvin usein tapahtui kesän pitkään samanlaisia syyttömiä ajoja; pitihän toki olla ryyppyjä kirvesmiehille, eihän muka käynyt odottaakaan, että työ muuten olisi hyvin edistynyt. Varsinkin pyhäpäivät olivat yhteisiä juhlia, jolloin työmiehet ja renki auttelivat isäntää, hypoteekki-lainan kaventelemisessa tälläkin "vähemmän rasittavalla" tavalla.
Liinan kanssa ei Kalle sattunut talkoiden jälkeen koko kesänä riitautumaan useammasti kuin yhden kerran. Oli kiirein heinäaika. Renki oli päiväläisten kanssa varsinaisina heinämiehinä, vaan eräänä päivänä oli melkoinen ala kuivaa karhikkoa saatava latoon ja Kalle sen tähden lähetti sinne aamiaiselta piiatkin avuksi.
Illan tullen ajoi pieni paimenpoika karjan kotiin, mutta piikoja ei vielä näkynyt. Odoteltuaan heitä ikäväksi asti ryhtyi hän vastenmielisesti viimeiseen hätäkeinoon.
"Mene nyt sinä lypsämään lehmät, kun piiat eivät näy joutavan kotiin", sanoi hän Liinalle.
Liina ei ollut kuulevinaan koko asiaa. Vasta sitte, kuin Kalle lausui kehoituksensa uudestaan, vastasi hän!