Anna Maija istui kuin tulihiilillä. Lienan äskeiset sanat ja nyt isän moite yrittivät tekemään tehtäväänsä, mutta äidin jyrkkä vastustus hajoitti taas kaikki.
Viimein isäntä jälleen alkoi vähän epävakaisemmalla äänellä:
"Kyllä te paljonkin rahaa menettäisitte, jos sitä teillä olisi viljalti käsissänne. Mutta en minä muista olleeni antamatta, milloin vain tosi tarpeesen olette pyytäneet. Ja se voinmaksu-juttu onkin kiusannut minua koko ajan, varsinkin siitä asti, kuin viime syksynä piispanluvuissa valittivat, että täällä ei olla oikein rehelliset. Minä seisoin melkein esimmäisinä, ja kun piispa sitte alkoi puhua, niin aivan tuntui, kuin hän olisi minusta läpi katsonut ja nähnyt sen salaamisen. Ihan minä ensi pyhänä menen ja maksan pois niistä kahdesta lehmästä, joista jäi maksamatta."
Emäntä katsahti mieheensä niin kummastuneesti, kuin olisi ajatellut: joko tuo nyt aivan hulluksi tulee, varkaaksihan häntä papit sanoisivat, eikähän moista tyhmyyttä kellekään muulle suinkaan ole päähän pälkähtänyt.
Ei hän sitä kuitenkaan julki lausunut, kun ruoalta nousu keskeytti pakinan.
II.
Lienalla ei olisi Matin reessä ollut varsin pitkälti kuljettavaa
kirkolle, mutta Matti kiusasi häntä lähtemään edelleen myllylle asti.
He olivat nuorempina usein leikkineet ja oleksineet yhdessä, vaikka
Matti olikin pari vuotta vanhempi.
"Mitäpä minulla siellä myllyllä olisi tekemistä?" vastusteli Liena.
"Siellähän kerron", tuumi Matti ja kiirehti hepoaan.
Piti kuitenkin pysähtyä suntion pihaan, että Liena ehti jättää nyyttinsä ja sanoa, mihin menee, että kotiväki ei kaihoelisi, jos hän vähän viivähtäisi enemmän, kuin Vaarassa käyntiin olisi aikaa tarvinnut.