"Sitähän juuri minäkin ajattelin. Ei minun nyt siis tarvitse miettiä muuanne rengiksi lähtöä, kuten on välistä mieleeni jolahtanut."
"Ei sinun toki olisi tarvinnut edes ajatellakaan sellaisen häpeän tekoa omalle kodillesi."
Näin oli Matin suhde sovitettu. Mutta ikään kuin korvatakseen poikkeamistansa yleisestä tavasta kysyi isäntä vähän ivan sekaisella äänellä, pitikö muillekin määrätä palkka.
Emäntä yritti suuttumaan ja Anna Maija jo salaa iloitsi, että ehkä hänkin saa oman kukkaron.
Matti, tietäen sen toivon turhaksi ja katsoen itsekin niin moneen palaan osittelemisen tarpeettomaksi, osasi selvittää asian kaikkein mieliksi siten, että talon työt päätettiin teettää entiseen tapaan, vaan salaamatta, ja että kukin sai välttämättömiin omiin tarpeihinsa pyytää rahaa tai tavaraa isännältä, joka kuitenkin jo edeltä päin jyrkkään eitti mitään antavansa mihinkään koreilemiseen, koska talon varat sitä eivät kannattaneet.
Näin uskoivat kaikki nyt salailemisen ja petoksen olevan kotiväen kesken kerrassaan haudatun, ja isäntä toivoi samassa suhteessa myöskin kasvavan rehellisyyden ja suoruuden muita kohtaan.
Keskustelun päätyttyä Mikko isänsä käskystä etsi virsikirjan ja luki iltarukouksen sekä Herran rukouksen ja siunauksen, kuten tavallista oli Vaarassa, milloin isäntä itse ei päivää päättänyt siunauksella.
* * * * *
Pahempi oli rakennus- ja siitä riippuva siivoasia selvitellä, jonka
Matti vasta toisena iltana otti puheeksi.
Tuvansijan muuttoa ja karjapihan aitaamista erilleen pihamaasta ensin kaikki jyrkästi vastustivat. Kuka tuota viitsi ruveta aitain ylitse joka kerran kapuamaan karjan asioille mennessä ja kuka muisti pitää porttia kiinni, jos sellainen korukalu tehtäisiinkin. Ja kun viimein ehdittiin jo vähän tottua näiden hankaluuksien ajatukseen, ilmestyi muita vastuksia; milloin oli katto, milloin uunit esteenä.