Seuraavana aamuna aikasin Anna Maija kuitenkin oli vaatteissaan ja istahti Matin rekeen, johon emäntä sill'aikaa, kuin Matti vielä ennen lähtöään pistihe tupaan piippuansa sytyttämään, toi salaa muilta paitsi Anna Maijalta isonlaisen sijan reisikappaleen kaupungissa tavaraan vaihdettavaksi.
Illan suussa palasi kaupunkimatkue.
Anna Maija juoksi hyvin tyytymättömänä ennen muita tupaan, josta äitinsä heti vastaan tullen yritti käännyttämään häntä takaisin porstuaan. Mutta Anna Maija vain äreästi alkoi riisuutua.
Korjattuaan hevosen saapui vähän ajan perästä Mattikin, kantaen sijankinkkua kintusta, ja Mikko ilvehtien riensi jälestä.
"Katsokaas, millaisen lihakimpaleen minä siellä kaupungissa löysin meidän reestä! Eikä sitä kukaan omistanut, vaikka minä kyllä ilmoittelin."
"Eiköhän vain liene omia lihavaroja. Hyvinhän näyttikin lihakorvossa suuri kolo olevan, kuin kävin siitä ottamassa paistipalasta."
Liena se näin suoraan lausui arvelujansa, luullen vain Anna Maijaa yksin syylliseksi, hän kun oli puoli väkisin sulloutunut lähtemään kaupunkiin.
"Mikäs sen sinne kaupunkiin toi?" ilvensi Mikko.
"Eikö tuo lie hevonen vetänyt", tarttui nyt isäntä puheesen ja katsoi terävästi Anna Maijaan, luullen hänkin tytärtänsä yksin syypääksi.
"No, hevonen sen tietysti vei, kun se täältä pantiin menemään. Mutta miks'et sitä myönyt, Anna Maija?"