Ja isäntä rupesi muistelemaan; vaan mikä niitä koko vuoden asioita jaksaa pitää mielessänsä, eikähän tässä niin tarkkaa tarvittukaan, hyvä oli sekin selko, kuin jo oli saatu.
Raha-asiain kirjanpito alkoi onnistua jo vallan hyvin. Pahempi pula oli Lienalla voitilistä. Ensimmäisenä ja toisena tilivuonna, vieläpä kolmannenkin alkupuolella oli sekin käynyt jokseenkin täsmälleen taikka olivat vajaukset olleet verrattain pienet. Mutta kolmannen vuoden lopulla ja varsinkin neljäntenä vuonna alkoi yhä suurempia vajauksia ilmestyä voiastiaan, jota hän säästi myötäväksi.
Alussa ei Liena virkkanut asiata kellekään, punnitsi vain yhä runsaammin astiaan pannassansa. Mutta sittekin oli siinä kun puodissa punnittiin, aina vähempi, kuin tilikirjan mukaan olisi pitänyt olla.
Samaan aikaan, kun hän alkoi huomata tuota vajauksen kasvamista, tapahtui Vaaran perheoloissa muutos.
Nikkari Janne oli Vaaran rakennuskesän jälkeen asunut talvet toisessa tuvassa ja kahtena kesänä käynyt suuremmissa työpaikoissa ansaitsemassa talven leipää. Äiti asui kesätkin Vaarassa.
Anna Maijan ja Jannen kesken kehittyi vähitellen likeinen tuttavuus, jota käy rakkaudeksikin sanominen, ja talon emäntä rupesi sitä kannattamaan. Isäntä sen sijaan ei pitkään aikaan tiennyt koko asiasta mitään.
Jannen oleksiessa kolmatta talvea Vaarassa päätettiin seurakunnan kirkkoa tulevana kesänä perin pohjin korjata sisältä ja Janne sai haltuunsa kaiken nikkarityön, siten että hänen tuli vastata kaikesta ja tietysti siis hankkia apumiehiäkin, mikäli tarvitsi.
Päästyään näin suureen päällysmiehen toimeen rohkeni Janne julkisesti kosia Anna Maijaa ja tekikin sen arvonsa tuntevalla tavalla.
Isäntä, luullen asiaa leikiksi, aikoi ensin vastata jotakin siihen suuntaan, että "ole hulluttelematta joutavia!" mutta kysäsi sentään:
"Oikeinko sinä totta tarkoitat?"