Kauppias kaivoi laatikosta parin viikon vanhan velkakirjan, jossa Janne sitoutui vaadittaessa maksamaan kuusikymmentä markkaa.
"E-en minä tästä mitään tiedä. Maksakoon itse velkansa, ei minulta riitä rahaa tähän."
"Otan minä eloakin."
"Ettäkö sitte taas saisitte myödä jauhoja sijaan. Ei, näkyvät ne elot tänä vuonna menevän vielä omina tarpeina."
"Jääköön sitte toistaiseksi."
Kotiin palattuansa hyvin pahoillaan kysyi isäntä kuitenkin leppeästi
Anna Maijalta:
"Mihinkäs tarpeesen te kauppiaalta rahaa otitte?"
Anna Maija säikähti.
"Sieltähän kauppiaan linjasta olisit nähnyt, jos olisit katsonut."
Muuta vastausta isäntä ei saanut tyttäreltään eikä Jannelta senkään vertaa. Mutta arvaamalla hän aavisti ainakin osan tuosta summasta kuluneen Junnun leikkikaluihin, joita melkoisen tiheään oli tuotu ja jotka aina seuraavana päivänä olivat ramuina tai ihan rikki.