Syksymmällä pantiin Mikolle koko kuorma evästä mukaan, niin paljo, että arveltiin riittävän koko lukukaudeksi, ja Matti kyyditsi hänet lyseokaupunkiin, hankki asunnon erään kauppiaan taloon, toimitti miehen lyseon kirjoihin ja jätti omiin hoteihinsa.
Lukemiseen Mikolta ei juuri nimeksikään aikaa kulunut. Koulussa kun läksyt aina edeltä päin hyvästi valmistettiin, oppi hän ne jo siitä eikä viitsinyt edes kirjojakaan kuljettaa pulpetistaan asuntoonsa. Täten hän sai enimmän aikansa viettää vallan jouten.
Puodin rusina- ja sokurileipä-laatikot erittäin kutkuttivat Mikon suuta. Senpä tähden hän eräänä päivänä kysyi kauppiaalta, eikö saisi joutoaikanaan olla puodissa apumiehenä, ja saikin tuon mieleisensä luvan.
Silloinkos Mikko ilostui! Ja puodissa hän rupesi oleskelemaan niin ahkeraan, että monestikin oli koulusta myöhästyä. Ja varsinkin hän aina tunkeutui punnitsemaan kaikenlaista makeistavaraa, sitähän oli samalla niin helppo pistää kouran täysi taskuun sekä oman suun varalle että koulussa yksitellen myötäväksi. Jos ei näitä tällä keinolla saanut, keksi hän pian toisia. Hän asettui viattoman näköisenä seljin seisomaan jonkun laatikon kohdalle, raotti sitä hiljalleen ja yht'äkkiä, milloin toisten puotimiesten silmä välttyi, kouraisi laatikkoa.
Muuten oli Mikko hyvä kirjoitusmies. Kauppias sen tähden rupesi pitämään häntä apulaisena kirjain pidossa, antaen hänen siirrellä muistikirjasta pääkirjaan velaksi annoksia, ja oli varsin tyytyväinen hänen työhönsä.
Onnistuipa hänelle hyvin koulussakin. Opettajat pian huomasivat hänen taitonsa, kyselivät häneltä, mitä kaikkea hän oli lukenut, ja huomattuaan sen enimmäkseen vastaavan koko ensi luokan kurssia, siirsivät hänet kahden kuukauden kuluttua toiselle luokalle. Tosin hän ei ollut kansakoulussa lukenut kieliä, vaan hyväntahtoiset opettajat yksityisesti kotonaan maksutta luettivat sen, kuin häneltä puuttui.
Joululuvalle päästäessä Mikko jo korotettiin kevätlukukaudeksi senkin toisen luokan ensimmäiseksi mieheksi.
Jo ennen lukukauden loppua oli kauppias kysynyt Mikolta, eikö hän jäisi jouluajaksi kokonaan puotiin, niin saisi kevätlukukaudella häneltä ruoankin, että sitä ei tarvitsisi niin etäältä kotoa vetää.
Tietysti Mikko mielihyvällä otti vastaan sellaisen tarjouksen ja kirjoitti kotiinsa, että oli tarpeeton tulla häntä noutamaan.
Päästyänsä varsinaiseksi puotipojaksi tuli Mikko rohkeammaksikin ja verotti, paitsi makeislaatikkoja, silloin tällöin myöskin rahastoa. Joulun edellä se kävikin helposti, kun ihmisiä kuhisi puodissa kuin markkina-aikaan ja silloin tietysti olisi toisten puotilaisten ollut vaikea pitää häntä silmällä, jos olisivat häntä epäilleetkin, mutta nythän ei vielä kellään ollut siihen aihetta.