"Joutaisitko sinä kehräämään minulle palttinan kudetta, saisit jauhoja palkastais?" kysäsi emäntä sisareltaan.
"Miks'käs minä en joutaisi. Eipähän ne omat kehruut haittannekaan.
Missä sitä kasvattaa, kun ei ole maata."
"Tästä saat aluksi. Ethän nyt enempää jaksa kantaa tällä kerralla. Tule sitte ottamaan lisää."
Sisar Mari kiitteli, pisti kehruutukun kainaloonsa, otti käteensä hinkin, toiseen sankavasun, jotka kumpikin näyttivät venyttävän käsijäntäreitä, ja läksi astua juntustamaan, sanottuansa ovessa mennessään: "Jääkää terveeks'!", johon emäntä vastasi: "käy tervennä! käy tervennä!"
Nytpä olikin leipomisella jo kiire. Emäntä alkoi lapiolla mättää taikinasta tahdasta pöydälle, johon Jussi tällä välin oli ehtinyt käydä oven suusta löytämällänsä tikulla piirtelemässä rinkelin kuvia, että edes muodon saisi silmillään nähdä, vaan ei Matin kuitenkaan sanottu tuovan niitä puodista.
Jo kääräsi emäntä hihojansa hiukan ylemmäksi, kastoi jauhoon molemmat kämmenensä, joiden peseminen kiireen kahakassa ei mieleen johtunut, ja alkoi tahtaasta pyöritellä leipäkekosia, jotka laudalle asetettuina nostettiin uunin päälle seinäneläjäin ihailtavaksi tahi nousemaan, kuten oli tapana sanoa.
Anna Maija, huomattuaan äitinsä jo olevan niin kiinni työssään, että hänen sekautumistansa asioihin ei tarvinnut peljätä tuvan ulkopuolella, nykäsi kyynyspäällään suntion Lienaa, ja molemmat pujahtivat yht'äkkiä ulos.
Talon tytär vei ikätoverinsa poikki porstuan kylmään tupaan.
Sen lattia ei ollut yhtä musta kuin asuintuvan, mutta muuten siellä vallitsi irtanaisempi sekamelska, että tuskin vain luuta siellä oli käynytkään koko talvena. Mitäpä tuota olisi viitsitty siistiä tai laista, eihän siellä kukaan asunut. Tavaraa siellä oli kaikenlaista: pidettyjä liinavaatteita huiskin haiskin; hevosloimia ja ajokaluja; niiden mukana kokoutunutta heinän ruuhkaa; ruokatarpeita ja tuhkaa vierekkäin sekä kaikenlaista joutavaa romua. Keskellä lattiaa seisoi isohko tiinu eli amme, kansi sen verran koholla, että hiiret vaivatta pääsivät sisällystä tutkimaan; muutenhan ne veitikat olisivatkin syöneet koko tiinun laidoistaan pilalle. Järjestävälle kädelle olisi tuvassa ollut päiväkausiksi työtä.
Anna Maija nostaisi kannen tiinusta ja kiskoi sieltä irti lihakimpaleen, asetti sen laidalle valahtamaan ja saattoi vieraansa puoli lämpimään porstuanpohja-kammariin.