Siellä oli luuta käynyt ainakin myöhemmin kuin kylmässä tuvassa, mutta hyllyt pitkin seiniä sen sijaan lienevät pari vuotta saaneet koota maidon rippeitä ja pölyä sekaisin, ja keskellä lattiaa seisova maitokorvo oli kokonaan yltä päältä kuivaneen maitokuoren peitossa.
Mustahko, isonlainen voipytty menetti naulan verran säästöistään Lienan nyyttiin, johon valahtanut lihapalakin osui talteen, ja samaa tietänsä Liena siirtyi, asuintuvassa enää käymättä, pihalle ja Matin rekeen, joka häntä odotellen juuri oli kuhnaillut näin kauan.
Anna Maija palasi asuintupaan.
Pojan nassakat sill'aikaa raatoivat omiansa. Mikko oli noussut penkille seisomaan ja saanut käsiinsä avaimen ikkunan päältä. Sen kanssa hän hiljaa liihentihe lähemmäksi kaappia, joka seisoi nurkassa äidin seljän takana.
Riks' raks'! kaapin ovi aukesi raolleen ja Mikon käsi tunkeusi sisään. Kaiketi se olisi vetäytynyt sieltä takaisinkin ja ovi taas raksahtaen mennyt lukkoon ihan äidin huomaamatta, mutta Jussi älysikin Mikon vehkeet, juoksi hänen luoksensa ja iloissaan virkkoi: "Otapa minullekin!"
Mikko hätäytyi, pudotti avaimen, ja se tipahti lattian raosta karsinaan.
Anna Maija säpsähti tuostakin pienestä kilauksesta; omatunto ei sentään ollut oikein tottunut olemaan välittämättä sellaisista muka joutavista kuin hänen äskeinen tekonsa.
"Mitä te siellä isän kaapissa? Etkä sinäkään, Anna Maija, katso lapsia!" torui emäntä ja tarttui tahtaisilla jauhokäsillään Mikon tukkaan. Jauhettuaan sitä vähän aikaa palasi hän lopettelemaan leivontaansa.
"Älä, älä, äiti!" vaikeroi Mikko "Jussihan se otti avaimen. Minä vain avasin."
"Enpään", puolustihe Jussi.