Jo ojensi Mikko kielensä kostuttaakseen gummia ja pannakseen kirjettä kiinni. "Maltas!" kuiskasi ääni. "Ota ensin rahat pois! Pistä sitte kiinni!"
Neuvo tuntui hyvältä. Olihan tilaisuus erittäin hyvin sopiva.
"Mutta se on varkautta!" kuului toinen ääni.
"Älä koske! Älä petä luottamusta!"
"Kukapa sen älyää. Onhan kauppiaan kirjeistä ennenkin välistä ollut rahaa poissa."
Ja seteli livahti Mikon taskuun, kuoren reuna sipasi Mikon kieltä ja kirje sulkeutui.
"Entä jos kauppias nyt on kotona, niin huomaa hän kirjeen kosteaksi!" kuului taas ääni. Mutta se oli tuon ensimmäisen äänen kavalaa varoitusta peittämään jälkiä.
"Astuskelenpahan vähän ja huiskuttelen kirjettä, niin pianhan se kuivaa!" miettikin Mikko varoituksen johdosta, ja niin hän myöskin teki.
Sitte hän astui rohkeasti puotikammariin ja antoi postin kauppiaalle, joka tosiaankin oli kotona, kuten Mikon paha henki oli peljännyt.
Kauppias avasi kirjeet.