"Mitä, Mikkoko se Englannista kirjoittaa? Mikä hänet on sinne vienyt?"
Liena jatkoi tämän isännältä ilmi päässeen ihmettelyn ja oudostelun jälkeen:
"Sanon: rakkaat, sillä nyt tosiaankin tunnen, että kaikki te olette minulle sangen rakkaat, vaikka en ansaitsekaan teidän rakkauttanne, minä, kelvoton poikanne! Älkää nyt vain kauhistuko, kun sanon: minä olen pakomatkalla Amerikkaan."
Isännältä kuitenkin, varoituksesta huolimatta, putosi veitsi kädestä. Emäntä synkistyi muodoltaan. Anna Maija vavahti, eikä Liena hetkisen aikaan saanut sanaakaan tulemaan suustansa. Matti seisoi, rohkenematta katsoa kehenkään.
"Niin, pakomatkalla olen," luki viimein Liene edelleen, "mutta jo tällä lyhyellä matkalla olen myrskyn kourissa ehtinyt kylliksi tuntea nykyisen ilman katkeruutta.
"Että kokonaan ette tuomitsisi minua, kerron pakoni syynkin. Ehkäpä se olisi opiksi Anna Maijalle, että hänen lapsistaan ei tulisi minun kaltaisiani."
Anna Maija varustautui uhoitellen ottamaan vastaan opetusta.
"Muistatte kaiketi vielä postijutun, johon olin sekautunut, vaikka asia raukesi, kun ei ollut riittävää, todistusta. Minä se kuitenkin olin syyllinen rahain häviämiseen kirjeistä."
"Eihän vain liene juuri niitä rahoja tänne minulle lähettänyt!" virkkoi Anna Maija hämmästyksissään, siten tunnustaen asian, jota oli tähän asti niin tarkkaan salannut kaikilta.
"Lähettikö hän sinulle rahaa!" sanoi isäntä vapisevalla äänellä. "Oh, nyt alan arvata, mistä Janne silloin sai puotivelan maksuun, vieläpä antoi minullekin. Voi minua onnetonta! voi Mikko raukkaa!"