"Mikä raukka hän on; sano varas, niin osuu paremmin paikalleen!" lausui juhlallisesti emäntä.
"Älä tuomitse, että sinua ei tuomittaisi! — Luehan edelleen, Liena!"
"Mutta ainoa todistus minua vastaan", kirjoitti Mikko, "olisi ollut eräs vanha sinetti, jolla kauppiaan kirjeet lukitsin jälleen kiini; vaan se makasi salassa järven pohjassa. Tutkinnon päätyttyä määräsi oikeus nuo kirjekuoret pantavaksi seurahuoneen ravintohuoneesen lasikaappiin ja alle kehoituksen kelle hyvänsä niiden tuntijalle ilmoittamaan viskaalille.
"Nyt viime toukokuussa kuulin saman pojan, jolta sen sinetin ennen kansakoulussa sain, tulevan meidän kaupunkiimme puotikirjain hoitajaksi toiselle kauppiaalle. Hän ihan varmaan nyt jo onkin tuntenut sinetit, jos vain on sattunut käymään niitä katsomassa. Minun ei sopinut jäädä sitä odottamaan.
"Ajattelin jo hukuttautua ennen hänen tuloansa. Vaan isäntäni juuri siihen aikaan hankki minulle passin ja lähetti Pietariin tavaran ostoon sekä varusti mukaani 3,000 markkaa, jotka minun olisi pitänyt vaihtaa Pietarissa Venäjän rahaksi.
"Kun nyt tämän tiedätte, ette varmaan suuresti kummastelle, että pankista en markoista ottanutkaan Venäjän, vaan Englannin rahaa, ettekä sitäkään, että nyt olen täällä ja tänä iltana jo matkalla vieläkin etemmäksi.
"Mutta sen sijaan hyvinkin ehkä kummastelette, mikä minut pani varastamaan. Anna Maija kertokoon syyn tähän varkauteeni, jota nyt pakenen. Vaan se ei olekaan ainoa. Kipinästä tuli syttyy. Kotoa minä sain näpistelemisen ja salailemisen ensi alun äidin ja Anna Maijan esimerkistä, ja olen sitä sitte koko kouluaikani vähitellen näin pitkälle jatkanut."
Emäntä kalpeni ja Anna Maija alkoi äänensä nyyhkiä.
"Antakoon äiti minulle anteeksi tämän syytöksen, niin kuin minäkin hänelle annan anteeksi.
"Katkerasti kadun tekojani ja sydämmestäni soisin, että Jussi-veli säilyisi joutumasta niille teille, joilla minä nyt olen.