"No, pane sitte pata tulelle! Pianhan puuro kiehuu. Mitäpä tässä muuten leivättä syötäisiin."
Isäntä riisuttuaan ja ruokittuaan hevosensa purki rankakuorman ja astui tupaan. Kesk'ikäinen, vahvavartaloinen mies hän oli ja vakavan, mutta ei siltä kuitenkaan juron näköinen.
"Mitä se Jussi täällä äsken niin parkui?"
"Niin, kun Mikko ei antanut sokuria!"
"Mitä sokuria?"
Ja isäntä, riisuttuaan enimmät vaatteensa, ryhtyi tutkimaan kaappia.
"Mikko, sinäkö täällä kävit?"
Mikko yritti selittämään samoin kuin äsken äidilleen, mutta isä muisti tarkemmin, missä avain oli ollut. Kun poika ei kuitenkaan ottanut suoraan tunnustaakseen, sanoi isä leppeästi: "Haepas vitsat!"
Tietäen, että nyt oli leikki kaukana, toi Mikko porstuasta isälleen käteen kaksi notkeaa, monilatvaista luudan varpua ja antautui hyvällä kuritettavaksi, kuitenkin jo tehden edeltä päin itkua, joka kurituksen aikana aika poruksi muuttui; kipeätähän ne vitsat tietystikin tekevät.
"Mitäs nyt sanot?" kysyi isä lakattuaan kurittamasta.