»allt sådant, som nu utgör mitt kram. Om poesien säger jag nu för tiden som Israëls barnen om manna i öknen att min själ vämjar öfver den lösa maten».
[»Kaikki semmoista, jota nykyisin puuhaan. Runoudesta sanon tähän aikaan, niinkuin Israelin lapset mannasta korvessa, että sieluni kyllästyy tähän löyhään ruokaan.»]
Kuitenkin sepitti hän ensimäiseen numeroon jo varta vasten runon »Onnen toivotus». Suuri osa runojansa oli jo painettu v. 1821 Turussa ilmestyneesen »Oskyldigt Ingenting» ja »Mnemosyneen» vuosina 1820 ja 1822. Juvalle muuton jälkeen laimeni hänen runointonsa kokonaan. Mutta kai se joskus vieläkin leimahti, koska runoja riitti silloin tällöin muutamiin suomenkielisiin sanomalehtiin, nimittäin »Maamiehen Ystävään», »Kanavaan» ja »Suomettareen» jopa niin myöhään, kuin v. 1861.
Sanoin edellä, että Ruotsin senaikuinen kirjallisuus ei voinut olla vaikuttamatta Poppiuseen. Paraimman ikänsä oleskeli hän Ruotsissa aikana, jolloin kirjalliset harrastukset siellä olivat ylimmillään. Selvää on, että oleskelu Upsalassa ja läheinen seurustelu etevien kirjailijain kanssa kiihoitti Poppiusta jatkamaan runokokeitaan, joita jo Turussa opiskellessaan oli muutamia sepitellyt. Siinä suhteessa siis, että Poppiusen omat isänmaalliset harrastukset, jotka jo aikaseen olivat heränneet, kävivät yhteen sen esimerkin kanssa, jonka hän Ruotsista sai, voi puhua tämän maan kirjallisuuden vaikutuksesta Poppiuseen. Että hän suoranaisesti meidän kirjallisuudessamme edustaisi mitään erityistä silloin Ruotsissa vallitsevaa suuntaa, niinkuin fosforismia, josta on huomautettu, ei mielestäni voi sanoa. Epäselvyys, minkä muutamissa hänen runoissaan huomaa, ei tarvitse olla fosforismin vaikutusta, vaan johtuu nähtävästi tekijän puuttuvasta taidosta saada sanottavaansa esille. Aivan jälkiä jättämättä hänen tutustumisensa »Poetisk Kalenderiin» ynnä muihin fosforistien tuotteisin kuitenkaan ei ole ollut. Sen huomaa aineen valitsemisesta ja käsittelystä runoissa semmoisissa, kuin »Perhosen synty», »Kukkaisen taivas» ja katkelmaksi jääneessä kertomuksessa » Uusi Robinson Saimaan saarella». Mutta ylipäänsä tuntuvat Poppiusen runot olevan hänen runollisen käsityksensä ja inspirationinsa välittömiä tuotteita ilman tuumittua tarkoitusta. Vaikka näitä runoja ankarasti arvostellen ei voikaan asettaa varsin korkealle, täytyy kuitenkin, katsoen aikaan, jolloin ilmestyivät, ihailla niiden melkein moitteetonta, sointuvaa kieltä, joka oli jotain harvinaista siihen aikaan, sekä sitä vaatimatonta, tosirunollista tunnetta, joka niissä ilmaantuu. Tämä se onkin, joka kaikkina aikoina antaa niille pysyväisen arvon. Vanhoilla päivillään Poppius niitä korjaili ja kirjoitti puhtaaksi vihkoseen, jonka päällekirjoitus on »Studia Poetica Fennica. Pars 1:ma Erotica». [Poppiusen runoja on Julius Krohn painattanut Koittareen I, muutamat pienillä muodostuksilla. Koska nämät muutokset nähtävästi eivät johdu Poppiusesta, ei ole ollut syytä painattaa niitä tähän.]
Myöskin hengellisellä alalla on Poppius koettanut runokykyään. »Katechismus wirsiksi tehty», josta ainoastaan kymmenet käskyt ovat valmistuneet, löytyy kolmessa eri käsikirjoituksessa hänen paperiensa joukossa. Viisitoista virttä on hän mukaelemalla kääntänyt ruotsista. Tähän hän nähtävästi on pannut paljon työtä, mutta tuskin niillä, yhtä vähän kuin runomittaisella katkismuksellakaan, on suurempaa arvoa. Kieli ainakin tuntuu näissä käännöksissä koko joukon kankeammalta ja vaillinaisemmalta, kuin alkuperäisissä runoissa.
Käännöksistä puhuen täytyy vielä mainita ruotsalainen Kalevala-käännös, josta kuitenkin vaan hiukan alkua löytyy tallella. Myöskin pari kolme »Maamme» laulun käännöskoetta on käsikirjoitusten joukossa. Niitä tietysti ei voi verrata P. Cajanderin käännökseen, mutta ovat ne omiansa näyttämään sekä suomenkielen kehitystä että Poppiusen isänmaallista harrastusta. Sitä todistaa myös eräs suomenkielinen runo, jonka hän vanhoilla päivillään kirjoitti ilosta Suomen valtiollisen elämän uudestaan virkistymisestä vuoden 1863:n valtiopäivien kautta. Hän siinä näkyy tahtovan verrata näitä valtiopäiviä Sampoon, mutta, koska runo on aivan vaillinainen ja sekava, niin tämä ajatus ei selvästi tule esille, jonka tähden myös on täytynyt jättää koko runo painattamatta.
Paitsi edellä mainituita ruotsinkielisiä käännöksiä on Poppius kirjoittanut ruotsinkielellä näytelmäkappaleen, joka kuitenkin on vaan katkelma. Kolme näytöstä siinä on, mutta kolmas on jäänyt kesken. Nimeä kappaleella ei ole; sisällys on seuraava. Ensimäisessä näytöksessä kerrotaan, kuinka paroni Adalbert Trumpensköld tultuansa Venäjältä kotiin hoitamaan suurta perintötilaansa on seurakunnalta saanut vallan määrätä, ketkä saavat mennä naimiseen, ketkä ei, riippuen asianomaisten terveydestä ja ruumiinrakennuksesta. Hän tahtoo nimittäin parantaa rotua, joka hänen äitinsä hyväntekeväisyyden kautta on paikkakunnalla huonontanut siten, että sinne ovat kokoontuneet kaikki lähiseudun raajarikot nauttimaan vanhan paronittaren armeliaisuutta. Toinen näytös esittää lautakunnan istuntoa, jossa kolmelta naimiseen halukkaalta parilta asianomaisten ruumiinvammojen tähden kielletään yhteiselämän onni. Kolmas näytös alkaa sillä, että nuori paronitar, joka on miehensä koko hommaa vastaan, sekaantuu asiaan ja koettaa tehdä paronille kepposen. Hän kehoittaa yhden sulhasista olemaan muka suostuvinansa paronin ehdotukseen, että rahasummasta luopuisi morsiamestaan, jonka tämä tekeekin. Tähän katkeaa juoni, jonka polttopiste vasta nyt on lähestymäisillään, niin ettei mitään koomillista vaikutusta tästä huvinäytelmästä vielä voi saada. Paikoittain on dialogi sangen luonteva.
Mainitsin edellä erään kertomuksen katkelman. Sen päällekirjoitus on ruotsalainen: »Plan till Beskrifningen af en ny Robinson på en af Saimas öar», vaikka itse kertomus on suomeksi kirjoitettu. Niinkuin nimestä näkyy, se ei tahdo olla mitään valmista ja näin harjoitelmanakin on se jäänyt kesken. Alku on historiallinen selonteko Suomen oloista aikoina ennen vuotta 1599. Siitä itse kertomus alkaa kuvaten Kaarle herttuan julmuutta Viipurin linnan antauduttua. Linnan avuksi oli koetettu koota väkeä Savosta ja Karjalasta ja yhden semmoisen apujoukon johtajana oli Aksel Skarp juuri tulossa eteläänpäin, kun hän sai kuulla, että linna jo oli herttuan vallassa. Peljäten joutuvansa herttuan käsiin ja aavistaen sotamiestensä petollisuutta, koska he eivät olleet saaneet palkkaansa, pakeni hän yöllä Lappeelle, jossa hän lyöttäytyi niillä seuduin silloin vielä asuvien lappalaisten seuraan. Oltuaan renkinä heillä hän jonkun ajan perästä päätti jättää heidät ja omin neuvoin yksin erämaassa hankkia toimeentulonsa. Eräälle yksinäiselle Saimaan saarelle asettui hän nyt asumaan tekemäänsä kotaan. Puukon ja kirveen avulla koetti hän täällä tulla toimeen, vähitellen aina parantaen asuntoaan. Melkein toinen puoli tätä 137 kirjoitettua sivua pitkää kertomusta sisältää selonteon pienimpiä yksityisseikkoja myöten hänen elämästään täällä yksinäisyydessään. Pitkin matkaa on, paitsi pitempiä tai lyhyempiä historiallisia katsauksia varsinkin lappalaisten asutuksesta, aina höysteeksi pantu Akselin valituksia onnettomuudestaan ja nöyriä rukouksia todisteiksi hänen jumalanpelvostansa. Mitään kirjallista arvoa tällä robinsonaadilla ei ole. Huvittava se voi olla todisteena Poppiusen kirjallisista toimista.
Saman voi sanoa eräästä kertomarunonkatkelmasta, joka nimellä »Laur Ventolaisen Tekemiä Runoja» käsikirjoituksena löytyy vielä tallella ja sitäpaitse on painettu »Sanan Saattajaan Viipurista» n:o 26, 28, 29, 31, 34, v. 1840. Sen kirjallinen arvo on aivan mitätön.
[Toinen mielipide oli »Sanan Saattajan» toimittajilla: eräässä muistutuksessa lausuvat he m.m.: »Alakirjoitetut tunnustavat julkisesti, että he lukevat niitä ei ainoastaan tämän halvan Lento-lehden kaunistukseksi, vaan myös Suomen, etenkin Savon, kielen ikuiseksi kunniaksi, eikä siis vähääkään epäile niitä senkaltaisina kuin ne ovat heidän käsiinsä tulleet tähän lehteen pannessa, vakuutetut siitä että jokaiselle Suomen kielen ja kirjallisuuden kasvantoa ja kukoistusta sydämen hartaudella halajavalle on oleva niistä mokoma ilo kuin Näiden Sanomien Toimitt.» Edellä on seuraava tekijän muistutus: »Lorens Fenolander, oli hänen koulussa pantu nimensä; sillä hänen eläissänsä pidettiin sitä häpiännä olla Suomalaisella nimellä. Tämä hänen tarinansa on pitkä? Ensimäistä laulua seuraa usiampi. Hänen tekemiä runoja on paljo minun tallellani. Jos niitä jonkuun arvoisena pidetään, niin tahdon minä ne kaikki vähitellen ulosantaa.]