NAURAJOILLE.
Olin kauvan kasvavana,
Viruvana viikollinen.
Olin tylsä ja typerä
Oikialla opin tiellä.
Mutta on hiiluva himoinen
Sydän syntynyt minulle.
Ennenkuin ma eroittelin
Käsiäni kätkyt-puista,
Sängyn puista sääriäini,
Veljet verka-paukkoloista,
Silkki-liinoista sisaret;
Tunsin minä tuttavasti
Naaras-keinot keuhossani,
Kohussani koiras-konstit.
Ennen kuin minä matelin
Rypemällä ryömilläni;
Älysin mä äänetöinä,
Kina-kärsä, kätkyestä,
Poro-turpa tuutusesta
Kaplia ja karkaella
Yli sillan yö jalalla.
Ennen kuin ma kunnollisest
Jakson ja jaloilla,
Nousallani noja-puita,
Myöten seinän seisallani;
Tiesin minä tietävästi
Konkan ajolla kotoa
Kyykkiä kylän välillä,
Naisten luonna naapurissa.
Ymmärät sä ystäväni
Mikä herttanen hetelmä
Äity siitä siemenestä. —
Voi! voi! minUa miestä!
Keuhot ovat keitettynä,
Niin koin turkasen tulessa,
Narri-töissä naisten kansa.
Nyt kuin paisun partasuuksi,
Ukko-huonoksi hupenin,
Pijat pilkkana pitävät,
Nuoret naiset narrinansa,
Lesket leikkipukkinansa.
Tai mun riivattu risani
Tai mun pernani petetty
Laitto minun laulun töihin,
Virren töihin vimmautti.
Että lauluja latelen
Ylen öitä yksinäni,
Puoltajata puolet päivät.
Vaan ma vaimoja varoitan
Sarvipäisellä sanalla.
Jongan kuulen kunnottoman
Nais-puolen narrikoivan
Piika-puolen pilkkaroivan
virsi-viihykkeni,
Minun lauletut leluni,
Sen mä laitan laulullani,
Värssylläni vääräsuuksi
Isken irvelle ikenet,
Silmät kieroksi kiristän,
Nenän oikasen ojolle,
Leuvan väännän lengallensa,
Poski-puolet pussallensa,
Kasvot kalmaksi kaotan,
Käet kääntelen kävyiksi,
Käsivarret vartta puiksi,
Selän seinäksi lahotan,
Sääret tolpiksi tojolle,
Kintervarret kiikun puiksi,
Joista kissat kiikun saavat,
Koiran pennut keinu-värkit.
Että tunnette tuhannet
Kuten lauluilla kuritan,
Hurskaillen huuliansa
Väärällensä vääntäjöitä,
Pyhimmille pyytäjöitä
Ikeniä irvellensä.
[Ennen painamaton; kirjoitettu v. 1820. Toinen käsikirjoitus löytyy, tätä melkein puolta lyhyempi; 16 seuraavaa värssyä ovat siinä näin kuuluvassa toisinnossa:
Vaan kuin paisuin partasuuksi
Ukko-huonoksi hupenin,
Neijot pilkkana pitävät,
Vanhat naiset nauronansa.
Vaan mä vaimoja varoitan
Sarvipäisillä sanoilla,
Että tunnette tuhannet
Kuten loihduilla kuritan:
Kunga kuulen kunnottoman
Nais-puolen narrikoivan
Minun virsi-viihykkeni,
Minun lauletut leluni;
Sen mä laitan lauluillani,
Värssyilläni, väärä-suksi,
Että irvellä ikenin
Suuta annat sulhaiselle.]
ONNEN TOIVOTUS.
Vanha vuosi vaivoinensa,
Aika halpa halloinensa,
Armon kautta kaikkivallan
On jo joutunut ohitse.
Jätti huolen huomenesta
Monen poloisen povessa.
Uutta vuotta vuorostansa.
Sulle Suku Suomen niemen!
Toisen laista, toivotellen
Onnellista, oivallista,
Jalon kätköstä Jumalan,
Tallehelta Taivahisen!
Pitkä ompi ja pimiä,
Tuntematon ja tukala
Edesseisovan elämän
Aukko, aina ihmiselle.
Niinkuin laiva, lastin alla
Työtä työlästä tekeepi
Menness meren selälle,
Tielle tietämättömälle,
Aalloilta ajettavaksi:
Niin on vuotta vaihettaissa,
Mieli miehellä monolla.
Vasta-aikanen vaellus,
Kohden joutuva kokemus
Ovat peitetyt perätik,
Kätketyt kädeltä Luojan.
Josko tuopi tallessansa,
Piilossansa pilven alla,
Päivä, vielä viipyväinen,
Huominen jo huoliansa
Harmiansa hartioille;
Taikka saattapi satoja
Ilon aineita ihanan,
Ilmestyissänsä idästä:
Sii'en tiedä tilin tehdä,
Enkä taida tarinoita.
Sen mä saattasin sanoa
Ennätyksellä edellä:
Monen saavan satamansa
Kiven alla, kirkon maassa;
Monen onnen olkapäille
Kaunoisesti kannettavan,
Autuailta aalloitansa.