Tähän aikaan oleskeli Upsalan yliopistossa harvinaisen suuri joukko suomalaisia, enemmän kuin koskaan ennen tai jälkeen (20). He muodostivat eri maakunnan omine kuraattorineen ja inspehtorineen. Juuri syksyllä 1817, muutama päivä Poppiusen tulon jälkeen, syntyi suomalaisten kesken tuo kuuluisa riita, joka vasta seuraavana keväänä saatiin asettumaan. Arwidsson tietysti heti joutui tässä päähenkilöksi, vaikka tällä kertaa ehkä tahtomattansa.
Poppius ei näy innokkaammin ottaneen osaa näihin kiistoihin. Arwidssonin puolta hän kyllä piti ja kirjoitti Gottlundin, Pippingsköldin, Aminoffin ynnä muitten kanssa nimensä uusien sääntöjen alle huhtikuussa 1818 (21). Poppius oli hiljainen luonne, joka ei tahtonut esiintyä ja herättää huomiota. Silti hän ei suinkaan ollut välinpitämätön asiain menosta tai laimea mielipiteissään. Sen olemme kyllin nähneet jo niistä muutamista kirjeenotteista, joita yllä on mainittu. Sattuipa välistä, että hän hyvinkin innostui hetken tunnelmasta, jopa kiivastuikin» (22). Hänen luonteensa perusteellisuus ja hänen hieno, niin sanoakseni runollinen käsityksensä kammoksui kaikkea vaan ulkonaisesti loistavaa kuorta ja taistelujen räyhäävää elämää.
Sekä syys- että kevätlukukauden asui Poppius yhdessä Aminoffin kanssa. Hänkin oli savolainen, kotoisin Rantasalmelta, jonne hänen isänsä, majuri, vanhoilla päivillään oli asettunut asumaan. Luonteiltaan hyvin samanlaisina viihtyivät he erinomaisesti toistensa seurassa.
»Jag och Germund hafva hela vintern som kött och blod varit oskiljaktiga contubernaler, lefvat och arbetat under ett tak, såfvit i en säng och spelat under ett täcke, så att hvad jag i alla möjliga afseenden säger om mig, gäller och till alla delar om honom.»
[»Minä ja Germund olemme koko talven kuin liha ja veri olleet eroittamattomia asuintovereita, eläneet ja työskennelleet saman katon alla, nukkuneet samassa sängyssä ja saman peitteen alla, niin että mitä minä kaikissa suhteissa sanon itsestäni tarkoittaa myös kaikin puolin häntä.»]
kirjoittaa Poppius Sjögrenille (23). Samat isänmaalliset aatteet innostuttivat molempia. Kansansa kielen ja kirjallisuuden korottamista Aminoffkin haaveili ja harrasti. Aminoff står i ljusan låga af detta fosforos [Aminoff on ilmi tulessa tästä fosforoksesta] (kansallisuudenaate), kertoo Poppius seuraavassa kirjeessä Sjögrenille (24). Häntä lähinnä oli luonnollisesti Gottlund Poppiusen paras ystävä. He eivät suinkaan tuon yhden vuoden eronaikana olleet vieraantuneet toisistaan. Niinkuin jo olemme nähneet, kirjoittivat he jokseenkin ahkeraan toisilleen ja kirjeitten ohessa oli Gottlund lähettänyt Poppiuselle Ruotsin kirjallisia uutuuksia, milloin vasta ilmestyneet numerot »Svensk Literaturtidningia», milloin »Poetisk Kalenderia» tai Bruzeliusen »Kalender för Damer» j.n.e. Sitä enemmän tulivat he täällä Upsalassa olemaan yhdessä, koska Gottlund kevätlukukauden 1818 asui samassa talossa, kuin Poppius. Jokapäiväiseen seuraan kuuIui myös Pippingsköld, johonka Poppius nähtävästi vasta täällä lähemmin tutustui.
»Han är mera original än Arvidsson, är mindre vigilös och äger kanske mera gvickhet än han. För karrikature har han en afgjord fallenhet»,
[»Hän on enemmän alkuperäinen kuin Arvidsson, vähemmän huikentelevainen ja hänessä on ehkä enemmän sukkeluutta. Pilkkakuviin hänellä on kieltämätön taipumus»,]
arvelee Poppius edellä mainitussa kirjeessä Sjögrenille. Gottlundin kautta pääsi Poppius nyt Ruotsin huomattavampien kirjallisten kykyjen kanssa tuttavuuteen. Atterbom oli siihen aikaan ulkomailla, mutta siinä seurassa, jonka keskuksena Palmblad oli, kävi myös suomalaisia, niinkuin Arwidsson, Gottlund ja joskus Poppiuskin.
Kuitenkaan Poppius, niinkuin sanottu, ei näy vilkkaammin ottaneen osaa ylioppilaselämään, joka tähän aikaan ei suinkaan ollut hiljaisinta laatua, eikä kirjallisiin keskusteluihin suuremmissa piireissä. Hän viihtyi paremmin kotonaan lähempien ystäviensä seurassa ja kirjojensa ääressä. Joskus oli hän kutsuttu päivällisille tai illallisille professori Romanssonin luo (25), joka osasi suomea ja joka aina suomalaisia kohtaan oli erittäin ystävällinen ja auttavainen. Historiaa ja filosofiaa lueskeli Poppius nyt ja kuunteli näissä aineissa luentoja, joita Geijer ja Grubbe pitivät (26). Hänen totuutta harrastava, tutkiskeleva mielensä ei tahtonut tyytyä puolinaisuuteen; elämän suurissa kysymyksissä tahtoi hän päästä sopusointuun ja perustettuun, filosofiseen vakaumukseen. Kandidaattitutkinto hänellä edelleen oli lähimpänä maalina. Syyskesällä (27) kirjoittaa hän Sjögrenille: