[»Sallikoot nämä ystävät (yhtä niistä tulee meidän kiittää musiikkilisälehdestä), koska heidän epäitsekäs vaatimattomuutensa ei salli meidän kiittää heitä mainitsemalla heidän nimensä.»]
Eräästä Poppiusen kirjeestä (39) tiedämme, että Pippingsköld oli erittäin musikaalinen ja että hänen oli tapa sitralla säestää itseään laulaessaan suomalaisia kansanlauluja. Luultavaa siis on, että Pippingsköld on tämä ystävä, joka nuotit toimitti.
[Että Schröterin Finnische Runen-kokoelmasse löytyy Poppiusen keräämiä runoja ei todista mitään yllä lausuttua mielipidettäni vastaan, koska Gottlund, joka innokkaasti avusti Schröteriä, oman tiedonantonsa mukaan (kts. hänen päiväkirjaansa 1/11 1817) jo syksyllä v. 1817 oli kopioinut muutamia Poppiusen runoja, joita hänellä ennen ei ollut.]
Kaikesta päättäen tarkoittaa siten tuo P… Pippingsköldiä, eikä Poppiusta; Poppiusella kai ei ollut mitään tekemistä koko julkaisun kanssa.
Kotiopettajapaikan hän luultavasti kokonaan jätti jouluna 1819, koska hän sitten yhtä mittaa jäi Upsalaan koko seuraavaksi vuodeksi. Abrahamin-päivä vuoden lopussa 1820 vietettiin siellä iloisilla kemuilla. Huuhtikuussa hän pahasti sairastui kuumeesen, niin että täytyi jäädä pois fakulteetti-kirjoituksesta, jonka hän kuitenkin vähää myöhemmin suoritti. Aminoffin kanssa hän nähtävästi edelleenkin asui; hän Poppiusen arvan nosti, kun tutkintopäivät kandidaattia varten määrättiin. Poppins oli nimittäin teologian tutkinnossa, jossa hän kuitenkin sai reput (40). Tällaiset vastoinkäymiset, rahalliset vaikeudet ja kivulloisuus saattoi Poppiusta taas vakavammin tuumimaan pappisuraa. Jo syksyllä 1818 (41) oli hän kirjoittanut Sjögrenille:
»— — olen aina ajatellut, että ruveta totisex Papix, jos Jumala kaikkivaltias lainapi minulle voiman että händä oikeen palvella vilpittömäst ja uskallisest, paremmin kuin minussa nyt on miestä siihen.»
Hän oli nyt ehdotellut isälleen (42), että hän »Turussa antaisi vihkiä itsensä papiksi ja sieltä tulisi määrätyksi Tukholman suomalaisen pastorin apulaiseksi, kuitenkin luottaen nimenomaiseen keisarilliseen kirjeesen saada sieltä hakea kotimaahan. Hänen vanhempansa kuitenkaan eivät tätä tuumaa ensinkään hyväksyneet, koska heidän poikansa siten jäisi niin kovin kauaksi kotoa pois ja vielä saisi kokea, kuka tiesi, minkälaisia vaikeuksia päästäksensä takaisin Suomeen. Isä ehdotti, että hän hakisi Pietarin piirikuntaan, jossa oli piispana hänen sukulaisensa Sakari Cygnaeus, jonka kautta olisi toivo pian saada hyvä toimeentulo. Kotimaahan Poppiusenkin mieli veti ja maalle hän mieluummin halusi kuin kaupunkiin, jo kivulloisuutensakin takia, mutta kuitenkin hän pelkäsi hautautua jonnekin maaseudulle kauas ihmisistä, joitten kanssa voisi jutella ja seurustella. Hän ei olisi tahtonut mihinkään muuanne, kuin Juvalle, kotipitäjäänsä. Epätietoisena, mitä tehdä, pyytää hän Sjögreniltä, »min äldste och kanske endaste vän», [»vanhin ja ehkä ainoa ystäväni».] neuvoa. Samalla käskee hän kuitenkin Sjögreniä, joka nykyään oleskeli Pietarissa, käymään puhuttelemassa Cygnaeusta ja kuulustamaan, olisiko siellä avonaisia pappis- tai opettajapaikkoja.
»Jag är ingen lycksökare och åtrår ingenting högre än att ändtligen få en plats der jag i all fred finge arbeta på min sak. Jag blir sjuk endast af harm att få fuska i 100:de saker som ej höra till min källelse».
[En ole mikään onnenetsijä, enkä halua mitään enempää kuin viimeinkin saada paikan, jossa kaikessa rauhassa saattaisin työskennellä omalla alallani. Tulen aivan kipeäksi mielipahasta kun minun täytyy puuttua sataan asiaan, jotka eivät ensinkään kuulu minun kutsumukseeni.» Edellä main. kirje.]
Tätä hermostumista ja alakuloisuutta ei tietysti vähentänyt isän kielto enään lähettää raha-apua kotoa ja hänen palava halunsa päästä kotiinsa näkemään iäkkäitä ja kivulloisia vanhempiaan, ennenkuin olisi liian myöhäistä. Näistä tuumista täytyi hänen nyt kuitenkin syystä tai toisesta luopua. Hän jäi kuin jäikin vielä Ruotsiin oleskellen, paitsi kesällä matkoilla maaseudulla, joko Upsalassa tai Tukholmassa sukulaisensa luona. Syyslukukauden 1821 ja kevätlukukauden 1822 oli hän Upsalassa aina vaan kandidaatti-luvun hommissa. Seuraavana kesänä teki hän 154 peninkulmaa pitkän matkan Vesterbotteniin, luultavasti vaan virkistyäksensä loma-aikana ja samalla oppiaksensa tuntemaan kansaa (43). Hänen oli kuitenkin tullaksensa toimeen taas täytynyt ruveta kotiopettajaksi ja oli hänen tällä kertaa onnistunut saada semmoinen virka Upsalassa. Luultavaa nimittäin on, että hän syksystä 1822 alkaen oli kotiopettajana professori Romansonin luona, jonka toimen hän seuraavan lukukauden keskipaikoilla taas jätti (44).