Huolimatta matkustajien ponnistuksista päästä haarautumaan aikaisin, ennätti kuu kumminkin nousta loistaen kirkkaasti siniseltä taivaalta. Pojat ohjasivat veneensä lähemmäksi pohjoista rantaa, jota he läksivät seuraamaan, meloen venettään silloin tällöin puitten suurten veden yli riippuvien oksien suojassa, jossa oli joskus melkein aivan pimeäkin.
Ulompana kimalteli ja välkkyi joki aaltojen kohotessa ja laskeutuessa tuossa heikossa valaistuksessa, ja kauempaa tuulen silloin tällöin virkistyessä kantautui korviin kallioiden yli syöksyvän veden lorina, joskus niin hiljaa, että se tuntui aivan mielikuvitukselta, mutta sitten jälleen kiihtyen kovemmaksi yötuulen vaihtelevien henkäysten mukaan. Koskeloiden omituiset huudot kajahtelivat virralla sointumatta oikein ympäröivään villiin luontoon. Virran yli riippuvien oksien lomitse tunkeutuivat kuunsäteet kuin raunioiden raoista heitä tervehtimään valaisten aina joskus saukkojen ja myskirottien aiheuttamia aaltoja, kun ne sukelsivat pinnan alle kanootin lähestyessä.
Silloin tällöin vetäytyi metsä kauemmaksi rannasta paljastaen pitkiä matkoja hopeankiiiltävää hietikkoa, jolle kuunvalo näytti uinahtaneen rauhallisesti. Mutta sitten sukelsivat he taasen metsän tummaan varjoon, ja kuinka nopeasti muuttuikaan kaikki! Joku eksynyt säde valaisi säikähtäen jonkun harmaan kallion laella nuokkuvaa sananjalkaa, nyt näytti melasta tippuvan timantteja johonkin mustevirtaan ja silloin tällöin liukui äänettömästi ohi suuria vaahtojoukkoja kuin ammuttujen joutsenien haamuja.
Runoilijat kirjoittavat "puiden latvoissa huokailevasta tuulesta". Tämä luonnon valittu soitto saavuttaa täydellisyytensä ainoastaan Amerikan autioissa metsissä. Toisinaan erehtyy kuulija niin, että hän luulee sitä surevien henkien puoleksi tukahdutetuiksi huokauksiksi. Toisinaan taasen tuntuu hänestä purojen lirinän ja lorinan siihen yhdyttyä, että ilma on niin täynnä selittämätöntä valitusta kuin luonto itkisi jotakin tulevaa onnettomuutta.
Tämän äärettömän erämaan yllä lepäävän pimeyden ja salaperäisyyden vaikutuksesta olivat nuorukaisetkin ajatuksissaan ja hiljaa. He jatkoivat vain melomistaan ollen kumpainenkin niin vaipunut omiin mietteisiinsä, ettei hän halunnut häiritä toverinsa vaiteliaisuutta.
Kaukana poissa sivistyksen ulottuvilta puhuu luonto tuhansin kielin sellaisille, jotka sitä rakastavat. Veden kohina, salomaiden synkeys ja yksinäisyys, tuulen huokaaminen sen väsyessä loppumattomalla tiellään, hopeankirkas kuunvalo, joka kirjailee metsän kukat, jyrisevä ukkonen, joka salamoi ja paukkuu pimeänä myrsky-yönä — ovat kaikki luonnon henkien tunteitten ilmauksia, jotka vetoavat siten luonnonystävän herkkään mieleen.
Sellaisten vaikutteiden lumoissa jatkoivat nuorukaisetkin matkaansa vastavirtaa. Mutta silti he katsoivat eteensä toivoen saavansa pian lopettaa ankaran päivätyönsä.
Kauempaa ilmestyikin jo näkyviin jotakin, jota he ensin luulivat joen keskellä olevaksi saareksi, mutta katseltuaan sitä hetkisen selitti Pierre sen tuoksi kauan odotetuksi niemeksi, jonka kärjessä Saskatchewanin molemmat haarat yhtyvät.
Kevein sydämin painoivat he melansa syvempään edeten samalla kauemmaksi rannasta, mutta karttaen kumminkin joen keskustaa, jossa väkevin virta kävi.
Koskelon väräjävä ääni rikkoi äkkiä hiljaisuuden, joka oli alkanut tuntuakin jo painostavalta. Siihen vastattiin joen toiselta rannalta.