"Pojat", sanoi Pierre, "en oikein pidä tuosta äänestä, sillä se kuulostaa minusta jollakin tavoin luonnottomalta. No nyt jälleen", lisäsi hän, "kuului se tuon vaalean hongan juurelta. Mutkitelkaa, pojat, kauemmaksi virran keskelle. Jos tuo ääni oli intiaanien aiheuttama, oli se joku merkki. Niitä on enemmän tuolla toisella rannalla. Hsst, kuunnelkaammehan!"
Silloin kantautuikin heidän korviinsa kaukainen oksan risahdus. Se tuntui kuuluvan eteläiseltä rannalta, mutta juuri silloin kuului kallioiden yli syöksyvän veden kohina kiihtyvässä myötätuulessa niin selvästi, etteivät he voineet varmasti sanoa, mistä tuo pahaaennustava ääni oikein tuli.
"Jos vain pääsemme tuonne haarautumaan", sanoi Gaultier, "voimme helposti eksyttää nuo roistot jäljiltämme, ellei heitä ole tunkeutunut jo niemellekin."
Kanootti oli nyt enää vain muutamien satojen metrien päässä metsiköstä, jonka varjoon metsästäjämme niin kiihkeästi halusivat päästä.
Totta on, ettei heillä vielä ollut oleellista todistusta vihollisten sielläolosta ja aikomuksista hyökätä heidän kimppuunsa, mutta koska he olivat tottuneita erämiehiä, joiden korvat voivat tarkasti erottaa jokaisen villin eläimen äänen sävelkorkeuden ja luonnonmukaisuuden, voivat he helposti huomata jokaisen väärän soinnun, jossa tottumaton ei olisi huomannut mitään tavatonta. Täten voi Pierrekin päättää, että intiaanit väijyivät läheisyydessä, ja siitä, että ne pysyttelivät niin itsepäisesti piilossa, arvasi hän niiden aikomusten vihamielisyyden.
Ennen poistumistaan linnoituksesta olivat he kyllä kuulleet, että pieniä mustajalka-joukkoja oli ryöstelemässä aavikolla. Heitä oli myöskin kehoitettu siirtämään matkansa muutamia päiviä eteenpäin, jolloin he olisivat saaneet seurata erästä matkuetta, joka juuri valmistautui lähtemään erääseen joen latvoilla olevaan linnoitukseen.
He eivät olleet kumminkaan ottaneet noita varoituksia kuuleviin korviinsakaan, vaan halunneet kernaammin kulkea kolmisin kuin parinkymmenen muun kanssa, jotka raskaine veneineen olisivat viipyneet matkalla ainakin kahta vertaa kauemmin kuin he keveine kanootteineen. Nyt oli kumminkin kaikki katuminen, jos he nyt sellaista tunsivatkaan, aivan hyödytöntä. Ainoa varovaisuustoimenpide, johon he voivat ryhtyä, oli pysytellä niin keskellä jokea kuin suinkin, sillä se oli tältä kohdalta noin kolmensadan metrin levyinen. He olivat niin ollen noin sadanviidenkymmenen metrin päässä kummastakin rannasta ja toivoivat, etteivät viholliset yön erehdyttävässä valossa voisi ampua heihin tarkasti.
Pierre vapautti nyt Henrin, ja hänen voimakkaista vedoistaan kiihtyi kanootin vauhti kovemmaksi.
Jokien välissä oleva niemeke oli enää vain noin sadan metrin päässä, ja nuorukaiset alkoivat jo toivoa kaiken vaaran olevan ohi. Mutta Pierre, joka terävin ja rauhattomin katsein tarkasteli jokaista esinettä, käski nopeasti Gaultierin kääntää kanootin eteläisen haaran keskelle lisäten samalla ponnistuksiaan niin, että tuo kevyt vene oikein kiitämällä kiisi eteenpäin.
"Melo henkesi edestä, Gaultier!" huusi hän. "Punanahat ovat työntäneet niemekkeestä kanootin vesille!"