Syötyään aamiaisen otti Pierre pyssynsä ehdottaen, että he kukin ampuisivat muutamia laukauksia saadaksensa varmuuden aseensa käyttökelpoisuudesta.
"Suostun, vieras", sanoi muukalainen. "Luullakseni ei vanha pyssyni suostu antamaan ollenkaan perään teidän nykyaikaisille ruiskuillenne."
Gaultier pisti yhden winchesterin patruunan halkaistun tikun nokkaan siten, että nallipää tuli ampujaan päin, ja asetti sen kuudenkymmenen metrin päähän.
Tähtääjän tehtävä oli nyt saada patruuna räjähtämään ampumalla luodin sen päähän. He selittivät sen uudelle ystävälleen, joka näytti ajattelevan, ettei hänen tarvitsisikaan paljastaa kaikkea taitoaan estääkseen uusien kalujen voittamasta hänen vanhaa pyssyään.
Arpa määräsi ensimmäisen laukauksen Gaultierille. Hän oli hyvä ampuja, mutta ei kumminkaan hetikään Pierren veroinen. Katsottuaan hetkisen tarkasti tuota pientä esinettä, johon hänen oli ammuttava, suoristi hän vakavasti pyssynsä ja laukaisi. Patruuna putosi, mutta tutkittaessa huomattiinkin, että luoti oli katkaissut sitä kannattavan tikun neljäsosa tuuman verran vain sen alapuolelta.
"Hyvin ammuttu, Gaultier poikaseni!" huomautti Pierre hymyillen. "Mutta sinä otit hieman liian hienon jyvän, sinun olisi pitänyt antaa sen näkyä hieman enemmän tähtäimen kolosta."
Patruuna asetettiin jälleen paikoilleen ja Pierre asettui ampuma-asentoon. Pyssy kohosi vaakasuoraan ja melkein samalla laukesi. Savun tuprahdus, jota seurasi lievä räjähdys, ilmaisi hänen tähdänneen oikein. Gaultier juoksi paikalle, mutta patruunaa ei voitu löytää. Pierre nojautui pyssyynsä hänen onnistumisensa aiheuttaman tyydytyksen kirkastaessa hänen kasvojaan.
Nyt oli vieraan vuoro näyttää taitoaan. "En usein tyhjennä vanhan toverini vatsaa turhaan", huomautti hän, "mutta luullakseni teen sen kumminkin nyt näyttääkseni teille laukauksen, jollaisia saadaan nähdä tuolla vuoristossa tapahtuvissa ampumakilpailuissa."
Sanottuaan sen vetäisi tuo vanha metsästäjä puukon tupesta ja pisti sen pystyyn maahan kärki ylöspäin erästä läheisyydessä kasvavaa valkoista koivunrunkoa vasten. Peräydyttyään sitten hitaasti kuusikymmentä askelta paikalta sanoi hän: "No niin, uskallan tämän vanhan pyssyni majavannahkakimppua vastaan, että ammun luodin kahtia tuohon terään. Suostutteko?"
Pierre oli liian varovainen suostuakseen selittäen, että jos hän häviäisi, olivat ne majavat vielä hengissä, joiden nahoilla hänen olisi maksettava vetonsa.