"Ei ole pelkoa", vastasi Jake. "Haluan kellistää vain tuon yhden, tahtomatta senvuoksi hyökätä koko heimon kimppuun. Aion odottaa, kunnes saan hänet vaivatta."
Nuorukaiset koettivat saada vanhusta luopumaan päätöksestään, mutta heidän yrityksensä olivat alussa aivan turhat. Hän ei voinut ymmärtää, että yhden tahi useamman intiaanin ampuminen erikoisesti loukkaa siveyskäsitteitä, semminkin kun tässä tapauksessa tuo kirottu punanahka oli hyökännyt hänen ystävänsä Bucknallin kimppuun, jolloin tämä oli melkein ollut menettää päänahkansa.
Lupaus ruudista ja tupakasta vaikutti epäilemättä suuresti asiaan. Lännen metsästäjistä ja kullankaivajista ei, totta puhuen, yhden intiaanin tappaminen ollut sen suurempi synti kuin puhvelinkaan ampuminen.
"Mutta täytyneehän teidän, Jake", sanoi Pierre, "myöntää, että intiaani, vaikka hän nyt onkin villi, on kumminkin ihminen, ja ihmisen tappaminen ainoastaan senvuoksi, että siten voi saada hieman tupakkaa ja ruutia, on kauhea rikos, josta teidän on vastattava Kaikkivaltiaalle."
"Mitä vielä!" huudahti tuo itsepäinen vanha syntinen. "Sinähän puhut aivan kuin nuo mustatakkiset lähetyssaarnaajat, joista riistankin ampuminen sunnuntaina on syntinen teko. Olen oleskellut lapsuudestani asti aavikoilla ja vuoristossa, mutta en ole vielä milloinkaan kuullut intiaanien tappamista sanottavan vääräksi, ellei hän kuulu ystävälliseen heimoon. Kun intiaanit samoilevat aavikoilla silloin kun he ovat sotajalalla, on parasta, että ammutte heitä niin monta kuin suinkin, tahi muuten tappavat he teidät, sanon sen teille suoraan, poikaseni. Siinä laulussa ei ole luullakseni muuta kuin yksi sävel."
"Mutta", vastasi Pierre, "tässä tapauksessa aiotte tappaa tuon intiaanin vain senvuoksi, että saisitte hieman tupakkaa ja ruutia, ettekä itsepuolustuksessa, jolloin tuollainen teko on anteeksiannettava. Tiedän, Jake, varmasti, että teidänkin tuntonne tuomitsee tuollaisen teon. Muistakaa, että vaikka intiaani onkin villi, ei se ole hänen syynsä ollenkaan. Hän on vain sellaiseksi syntynyt ja kasvanut. Ja jos hän suuressa tietämättömyydessään kiduttaakin vihollisiaan ollen julma ja kostonhimoinen, ei teidän, joka olette valkoinen mies ja jalompaa rotua, sovi ollenkaan seurata hänen huonoa esimerkkiään."
"Sinun, herraseni", sanoi metsästäjä töykeästi, "olisi pitänyt ruveta lähetyssaarnaajaksi. Aavikoilla ei ole monta, jotka kantavat pyssyä ja ajattelevat noin. Neuvon sinua myymään pyssysi, ostamaan virsikirjoja ja mustia vaatteita ja matkustamaan mustajalkojen luo lähetyssaarnaajaksi. Kiellä heitä nylkemästä valkoisilta päänahkoja, murhaamasta ja raiskaamasta heidän naisiaan. Kerro heille raamatun niin käskevän, niin kuulet, mitä he sinulle sanovat. Saat kiittää onneasi, elleivät he aloita sinusta heti. Ha, ha, haa!" Vanhus alkoi nyt nauraa niin makeasti kuin tämä päätelmä lähetyssaarnaajan toimesta olisi ollut erikoisesti hullunkurinen.
"Voitte olla aivan oikeassa, Jake", vastasi Pierre, "mutta kaksi punaista eivät vastaa yhtä valkoista. Vaikka intiaanit tekevätkin väärin, ei se ole mikään syy, että me, jotka olemme valistuneempia, myöskin teemme niin. Toivon senvuoksi, että niin kauan kuin olemme toveruksia, ette syyttä tapa yhtään intiaania, jonka satumme kohtaamaan. Jos he hyökkäävät kimppuumme, on meidän tietysti silloin pakko puolustaa itseämme, jolloin he saavat syyttää itseään seurauksista. Omatuntoni soimaa minua usein öisin", lisäsi Pierre, "maatessani valveilla vuodattamani veren vuoksi, vaikka olenkin kiitollinen, ettei se ole tapahtunut muulloin kuin itsepuolustuksessa. Ihmisen tappaminen on kaikesta huolimatta kauhea asia, kun hänet lähetetään Jumalan valtaistuimen eteen pienimmättäkään varoituksetta, ehkä rikollisen elämän tahrat sielussaan. Olen usein ajatellut poistua kokonaan metsistä ja aavikoilta jonnekin, jossa saan elää rauhassa ja jossa en milloinkaan joudu sellaiseen tilanteeseen, että minun olisi pakko vuodattaa lähimmäiseni verta."
Pierre puhui hyvin lämpimästi, ja kun hän lopetti, näytti vanha Jake, jolle hänen sanansa erittäinkin oli aiottu, hyvin levottomalta.
Yskittyään ja katseltuaan puolelle ja toisellekin huudahti vanha metsästäjä vihdoinkin: "Saisin hävetä melkoisesti, poikani, ellen myöntäisi sinun olevan oikeassa! Tunnen sen täällä", sanoi hän painaen kädellään sydäntään, "että kaikki puhumasi on totta. Vanhaan mieleeni muistuu nyt aika, jolloin en ollut kuin noin polvenkorkuinen poikanen ja jolloin vanhalla äidilläni oli tapana sanoa: 'Jake, älä milloinkaan kosta pahaa pahalla, ja kun toiset tekevät sinulle vääryyttä tahi puhuvat pahaa sinusta, anna heille anteeksi. Voi sattua, että jonakin päivänä itsekin haluat anteeksiantoa, ja tämä on ainoa keino sen saavuttamiseksi.' Sellaiset olivat hänen sanansa. Muistan ne vielä niin hyvin kuin ne olisi lausuttu eilen, vaikka siitä onkin jo hirveän pitkä aika. Mutta luullakseni ovat ne näinä pitkinä vuosina olleet salpautuneina ja suljettuina johonkin."