"Muisteleminen ei ole milloinkaan liian myöhäistä, Jake", sanoi Gaultier, "ja kaikkien meidän on opittava läksymme. Ampuessamme joka päivä kaikenlaista riistaa kovenee luonteemme pian, ja silloin on melkein yhtä helppo ampua ihmistäkin kuin jotakin muuta."
"Aivan niin", vastasi Jake, "niin juuri. Kuunnellessani puhettanne huomasin olleeni väärässä ja toivon voivani muuttaa tapojani ennenkuin se on liian myöhäistä. Mutta vanhat toverini eivät tule uskomaan sitä milloinkaan. Ei, he eivät tule käsittämään, että vanhan Jaken mielestä syyttömän intiaanin tappaminen on väärä teko."
"Viis heistä, Jake", sanoi Pierre. "Omantuntonne hyväksyvä ääni korvaa täydellisesti tuollaisten tietämättömien halveksimisen."
"Tuo on varmaankin yhtä totta kuin Jumalan sana", sanoi Jake, "ja pojat, aion noudattaa neuvoanne. Mutta", lisäsi hän, "jos tuo roisto, joka aikoi viedä Billyn päänahan, hyökkää monen muun samanlaisen kanssa kimppuumme, mahtaneeko silloinkin hänen tappamisensa olla väärin?"
"Niin!" sanoi Pierre, "jos hän hyökkää kimppuunne ja te tapatte hänet rehellisesti ja kunniallisesti, koska ette voi muuten suojella henkeänne, ei sellainen ole väärin. Mutta jälkeenpäin en riistäisi häneltä päänahkaa. Emme saa häväistä kuolleita, ja varmastikaan emme sellaisesta syystä kuin te aiotte."
"Ehkä olet oikeassa", vastasi vanhus, "vaikka en voikaan täydellisesti yhtyä mielipiteeseesi. Tuo punanahka ei sitten enää tiedä, vaikka riistänkin häneltä päänahan, sillä mitäpä hän toisessa maailmassa sillä enää tekee. Niin, vaikka siis lupaankin, etten tapa tuota intiaania, jos suinkin vain voin olla sitä tekemättä, riistän häneltä hiukset yhtähyvin omantunnoin kuin jos ottaisin hänen pyssynsä ja hevosensa."
Tyytyen vastaväitteittensä tulokseen lopettivat nuorukaiset nyt keskustelun tästä asiasta. Pierre rupesi kumminkin jäljestäpäin puhelemaan siitä, ja huomattuaan miten kokonaan tietämätön vanha Jake oli kristinuskon yksinkertaisimmistakin totuuksista, kulutti hän monta tuntia päivästä opettaakseen Jakelle parhaansa mukaan uskonnon alkeita, joita metsästäjä kuunteli ensin hyvin kärsimättömästi, mutta sitten mielenkiinnoin, joka päivittäin vain eneni. Häntä ei ensin voitu saada uskomaan lunastuksen suurta salaisuutta, mutta kuultuaan kaikkien kristittyjen luottavan siihen huudahti hän: "Tämä voittaa kaiken! Jumala on tehnyt tämän kaiken puolestani ja minun on sittenkin vaikea kääntyä pois pahalta tieltäni hänen vuoksensa. Pojat, älkää puhuko minulle enempää tästä! Lähden metsästyskauden loputtua lähetysasemalle saadakseni kasteen, sillä näytän olevan yhtä varmasti pakana kuin pyssynlaukaus."
Kylvettyään näin hyvän siemenen jättivät nuorukaiset sen nyt kohtalon armolliseen huomaan. Kertomuksellamme ei ole enää mitään tekemistä tässä asiassa, mutta ilmaiskaamme kumminkin, että vanha Jake piti sanansa, ja hänen puheensa rehellisyys miellytti suuresti lähetyssaarnaajaa.
Eräänä päivänä päättivät he pysähtyä muutamiksi tunneiksi metsästämään. He olivat huomanneet muutamia antilooppeja ja Gaultier oli ehdottanut, että he koettaisivat hiipiä niiden kimppuun.
Jake ja Pierre eivät olleet ollenkaan haluttomat vaihtamaan puhvelinlihaeväitänsä muutamiin herkullisiin antiloopin paisteihin. Senvuoksi sitoivatkin he mielellään kanoottinsa erääseen puuhun kiinni, ja otettuaan pyssynsä mukaansa nousivat metsästäjät rannalle, kiiveten sitten varovaisesti törmälle voidakseen katsella ympärilleen.