Nähtävästi eivät ne vielä olleet huomanneet leiriä, joka onneksi oli noin sadan metrin päässä paikasta, johon karhu oli kuollut, ja kauempana ylöspäin virtaa. Jos se olisi ollut alempana, olisi se ollut juuri noiden molempien peloittavien hirviöitten tiellä, jotka nähtävästi olivat seuranneet kuolleen toverinsa jälkiä. Ne olisivat epäilemättä hyökänneet heti nukkuvien metsästäjien kimppuun ja yllättäneet heidät siten hyvin peloittavissa olosuhteissa.
Ikäänkuin lumottuina katselivat miehet karhujen liikkeitä. He koettivat olla niin hiljaa kuin suinkin, koska pieninkin ääni olisi voinut ilmaista heidät, missä tapauksessa heidän kuolemansa olisi ollut melkein varma. Artemisia-varpujen muodostaman huonon suojan takaa voivat he seurata noiden raivostuneitten eläinten hommia, joita he eivät voineet ensin ollenkaan ymmärtää.
Sitten kuin karhut olivat nuuskineet kuollutta toveriaan vähän aikaa asettuen samalla mitä eriskummaisimpiin asentoihin, tarttuivat ne raatoon vetäen sen noin viidenkymmenen metrin päähän. Sitten ne kaivoivat metsästäjien suureksi hämmästykseksi suurilla käpälillään hirmuisen määrän soraa peittäen sillä täydellisesti toverinsa. Lopetettuaan työnsä nähtävästi suureksi mielihyväkseen alkoivat ne metsästäjien suureksi kauhuksi lähestyä verkalleen leiriä.
"Nyt ne huomaavat meidät varmasti!" huudahti Pierre. "Rientäkäämme kanoottiin, sillä se on meidän ainoa turvamme!"
Miehet hyppäsivät seisoalleen ja työnsivät kanootin vesille niin nopeasti kuin suinkin. Heillä oli tuskin aikaa sulloa siihen matkatavaroitaan ja asettua paikoilleen, kun nuo molemmat hirviöt huomasivat heidät. Eläimet pysähtyivät heti ja istuutuivat huitoen käpälillään ilmaa ja karjahdellen hurjasti.
Ne päättivät nähtävästi hyökätä, sillä ne laskeutuivat jälleen kaikille jaloilleen alkaen kömpelösti laukata ja pysyen siten koko ajan kanootin kohdalla, vaikka Pierre ja Jake meloivatkin henkensä edestä.
Metsästäjät olivat lähteneet pakoon myötävirtaa tahi Saskatchewania kohti, jonne oli tuskin kolmeasataa -metriäkään. Välillä oli kumminkin muudan mutka, jonka kohdalla joen toinen ranta työntyi niin kauas virtaan, että se siltä kohdalta oli hyvin kapea. Karhut suuntasivat kulkunsa juuri tuota paikkaa kohti aikoen nähtävästi syöksyä jokeen katkaisemaan kanootin kulkua.
"Toiselle rannalle!" huusi Pierre. "Jos ne pääsevät hyökkäämään kimppuumme ollessamme kanootissa, olemme hukassa."
Melat painuivat syvempään ja kevyt vene liukui nopeasti joen itäisen rannan turviin. He saavuttivat niemen ja äänekkäästi hurraten kiersivät metsästäjät sen juuri kun ensimmäinen karhu tuli rannalle parikymmentä metriä taempana. Se syöksyi heti jokeen, jonne sen toverikin sitä seurasi.
Jaken ja Pierren äärimmäiset ponnistukset voivat tuskin pitentää välimatkaa, joka erotti heidät takaa-ajajista. Vähään aikaan ei puhuttu sanaakaan, sillä kaikki tunsivat melovansa henkensä edestä, koska ei ollut epäilystäkään, millaiseksi heidän kohtalonsa muodostuisi, jos nuo kostonhimoiset hirviöt, joiden raivo näytti vain kiihtyvän, heidät voittaisivat.