"Saammepa kiittää onneamme", sanoi Pierre, "että ne näyttäytyivät juuri tässä paikassa. Jos ne olisivat hyökänneet kimppuumme tuolla alempana, olisi olomme muodostunut melko tukalaksi."
"Luullakseni", sanoi Gaultier, "ovat ne seuranneet meitä jonkun aikaa. Noin puoli tuntia sitten olin näkevinäni jonkun liikkuvan joen törmällä, mutta koska en ollut aivan varma, en puhunut mitään."
"Haluaisin mielelläni tietää", sanoi Pierre, "mihin heimoon ne kuuluvat. Minulla ei ollut aikaa tarkastella niiden sotamaalauksia."
"Mutta minullapa oli!" huudahti vanha Jake. "Tunsin noiden roistojen inhoittavat maalaukset sangen hyvin. Ne ovat mustajalkoja. Pojat", lisäsi hän, "olemme luullakseni joutuneet aika tiukalle. Jos poistumme tästä paikasta, vyöryttävät nuo ylempänä olevat paholaiset kiviä niskaamme upottaen kanoottimme, tahi jos pääsemme siitä leikistä ehein, nahoin, odottavat nuo tuolla ylempänä virran rannalla olevat meitä pyssyineen. Mutta kyllä me niille sentään vielä näytämme, sen saavat ne pian nähdä. Vanha Jake Hawken ei aio vielä antaa perään, ei ollenkaan."
Pierre kysyi vanhukselta, millaiset hänen suunnitelmansa olivat.
"Eivätpä juuri minkäänlaiset", vastasi hän. "Odottakaamme täällä, kunnes tulee pimeä. Siihen luullakseni ei kulu pitkääkään aikaa tämän syvän kuilun pohjalla. Palatkaamme silloin vähän matkaa takaisin ja kiertäkäämme nuo haisunäädät toiselta puolelta. Ne eivät osaa odottaa meitä siltä suunnalta ja silloin me annamme niille oikein isän kädestä."
Seuraavien minuuttien kuluessa olivat metsästäjät melkein vaiti. He kuuntelivat tarkkaavaisesti jokaista ääntä, joka olisi voinut merkitä heidän vihollistensa lähestymistä tahi ilmaista heidän suunnitelmansa. Mutta hiljaisuutta ei häirinnyt mikään muu kuin veden kohina kallioita vasten ja tuuli, joka puhalsi puuskittain näyttäen ennustavan myrskyn lähestymistä. Pierre, jota heidän läpi kulkemansa seudun kuivuus oli ihmetyttänyt, kysyi vanhalta Jakelta, satoiko niissä seuduissa usein.
"Kyllä joskus", vastasi metsästäjä, "ja sitä minä juuri tässä ajattelinkin. On ilkeätä, jos tulee sellainen sade kuin joskus olen täällä nähnyt."
"Kuinka niin?" kysyi Gaultier. "Tuntuuko läpimäräksi kastuminen teistä niin tukalalta?"
"Ei!" vastasi Jake hieman ärtyisästi, koska hän luuli nuorukaisten epäilevän hänen urhoollisuuttaan. "Ei ollenkaan senvuoksi. Ettekö ymmärrä, että jos rupeaa satamaan niin rankasti kuin täällä joskus tapahtuu, huuhtelee vesi meidät täältä kuin lastun. Vanhalla Mississippilläkään ei ole yhtään venettä, joka voi kestää täällä syntyviä tulvia, ja nuo yläpuolellamme olevat roistot tietävät sen kyllä, siitä saatte olla aivan varmat. Jos alkaa sataa täydellä todella, kuten näyttää, hyökkäävät he kimppuumme, tuolla alempana. Olen siitä aivan varma, poikaseni."