"Olette oikeassa", sanoi Gaultier tutkittuaan ruumista tarkemmasti.
"Mutta tuota ei ole tehty tänä yönä, sillä arvet ovat vanhemmat."
"Sen minä kyllä tiedän", myönsi Jake. "Mutta eläköön, olen voittanut tupakkani kaikissa tapauksissa. Tämä villi oli vähällä viedä Bill Bucknallilta päänahan. Bill ilmoitti minulle tuon roiston tuntomerkit. Niin, tämä on yhtä varmaa kuin että kaksi kertaa kaksi on neljä, eläköön!" Ja vanhus pani vaarat raikumaan hurjilla huudoillaan. "Minun on pakko nylkeä tuolta pakanalta päänahka", lisäsi hän. "Älä ole milläsikään, vanha veikko, et tule sitä milloinkaan kaipaamaan, sillä siellä, jonne olet matkustanut et sitä enää tarvitse." Sanottuaan sen veti hän suuren metsästyspuukkonsa tupesta, kiersi pitkät hiukset sormiensa ympärille, halkaisi sitten puukkonsa kärjellä nahan pään ympäriltä ja työnnettyään aseen nahan alle irroitti voiton merkin nopealla tempaisulla kiinnittäen sen sitten vyöhönsä. Nuorukaiset katselivat syrjästä ollen sekä järkytettyjä että huvitettuja kuunnellessaan toverinsa hurjia puheita ja seuratessaan hänen hommiaan.
Palattuaan ensimmäiselle taistelupaikalle riistivät he intiaaneilta aseet, joiden joukossa oli vain pari pyssyä, vanhoja rihlattomia piilukkoisia ruiskuja, jotka Jake heitti vihoissaan menemään. Veitset ja tapparat ottivat he kumminkin mukaansa huolimatta kuolleitten jousista. Puolen tunnin nopea kävely vei heidät jälleen kanootin luo, ja otettuaan eväänsä esille istuutuivat he suojaiseen paikkaan kallioiden väliin muistellen taistelua syödessään.
Aamun heikko sarastus tapasi heidät siitä toimesta, ja koska he päättivät kuluttaa päivän siinä paikassa levätäkseen ja kuivatakseen tavaroitaan, jotka olivat kastuneet läpimäriksi, paneutuivat he pitkäkseen rannalle, ja huolimatta viimeisestä seikkailustaan ja vuoteittensa epämukavuudesta vaipuivat he pian raskaaseen uneen.
X.
PIERREN SEIKKAILU.
Vaivat ja ponnistukset eivät heikonna voimakkaita ruumiita eivätkä terveyttä. Vaikka metsästäjät olivatkin maata paneutuessaan kietoutuneet huopiin, jotka kastelivat heidät kokonaan, heräsivät he kumminkin virkeinä ja iloisina. Aurinko oli jo korkealla taivaalla heidän ryömiessään esiin peitteittensä alta, ja niin kuumat olivat sen säteet, ettei edellisen illan myrskystä enää näkynyt jälkeäkään. Kalliot olivat kuivuneet ja sumu kiisi tuulen edellä aukealla aavikolla tahi kohosi ohuina patsaina taivasta kohti pyörteitten vaikutuksesta. Janoinen maa oli imenyt veden jättäen pinnan yhtä kuivaksi kuin ennenkin.
Eräästä pienestä hiekkaluolasta löysivät he kuivuneita artemisian varsia, joista he valmistivat nuotion. Gaultier ripusti kattilan tulelle, ja pian alkoi se pihistä ja kiehua levittäen ympärilleen herkullista ruoan tuoksua. Jake puhdisti pyssyään naurahtaen silloin tällöin muistellessaan viime öistä taistelua ja ystävänsä Bucknallin vihollisen odottamatonta ilmestymistä, vihollisen, jonka päänahka vaihdettaisiin tupakkaan. Pierre sitoi saamaansa haavaa, joka, vaikka se ei ollutkaan kuin raapaisu, oli kumminkin melko kipeä.
Noin puolen penikulman päässä etelässä kohosi eräs kallioinen vuorenharjanne monen sadan jalan korkeuteen, jatkuen länteen päin monta penikulmaa, kunnes se yhtyi vuorijonoon, jonka sinertävät huiput näkyivät taivaanrannalta.
Katsoessaan sattumalta sinnepäin huomasi Gaultier sen harjalla omituisen näköisiä eläimiä, joiden suuret puolikuun muotoiset sarvet näyttivät aivan liian suurilta eläinten kokoon verrattuina. Huolimatta niiden suurista varustuksista olivat ne Gaultierin mielestä aivan lampaitten näköisiä, vaikka niiden suuruus panikin hänet sitä hieman epäilemään. Nopeasti kiinnitti hän toveriensa huomion noihin omituisiin eläimiin.