Kuten moni muukin eläin, omistaa sekin tuon huomattavan taidon äänettömästi paeta vaaran läheisyydestä irtonaisia kiviä täynnä olevia jyrkänteitäkin pitkin, jossa varomaton askel voi lähettää lohkareen jyristen syvyyteen. Kun lauma on laitumella, asetetaan lähimmälle kukkulalle vahti, joka pitää silmällä, ettei mikään vaara pääse huomaamatta uhkaamaan laumaa. Tavallisesti valitaan tähän toimeen joku naaras, mutta silloin kun vanhat urokset yhtyvät laumaan, toimittaa joku niistä tuota virkaa. Pärskyntä tahi vihellystä muistuttava ääni sekä kuopaisu etujalalla ilmaisevat vaaran lähestyvän ja tuon merkin kuultuaan lopettaa koko lauma syöntinsä. Taitava pitää todellakin nyt olla sen metsästäjän, joka haluaa päästä pyssynkantomatkalle; mutta niin pian kuin vahdin epäluulot ovat haihtuneet, alkaa lauma taasen jyrsiä ruohoa tahi makailla huoletonna kalliopenkereillä.
Sillä aikaa kuin Jake kertoi näitä kokemuksiaan oli parhaat palaset lampaasta sullottu nahkaan, ja kantaen sitä palasivat metsästäjät leiriin tyytyväisinä seikkailuunsa ja vesi suussa saadakseen niin pian kuin suinkin maistella mainehikkaan vuoristolampaan lihaa. Jake kiinnitti huomion vielä erääseen tosiseikkaan. Hän sanoi tietävänsä nopeudesta, jolla lampaat olivat paenneet, että niitä viime aikoina oli paljon ahdistettu, koska tavallisesti tuollaiset eläimet, jotka eivät milloinkaan ennen olleet nähneet ihmistä, sen sijaan että ne heti pakenisivat, kokoutuvat yhteen, kun jotakin niistä on ammuttu, aivan kuin kesytkin lampaat vaaran uhatessa. Tässä tapauksessa arveli hän eläinten nopean paon johtuneen siitä, että intiaanit, joiden kanssa he olivat joutuneet taisteluun, olivat viime aikoina metsästelleet lähiseudussa.
Kun he saapuivat leiriin, huomasivat he kattilan kiehuneen kuiviin, ja uusi kahvi oli pantava tulelle. He olivat kumminkin niin hyvillä mielin, ettei tämä vahinko heitä suurestikaan harmittanut. Lampaan kyljykset ja viipaleet pihisivät pian hiilillä levittäen ympärilleen tuoksua, joka miellyttävästi kutkutti nälkäisten metsästäjien sieraimia. Vanhaan Jakeen vaikutti se kerrassaan innostavasti ja nähdessään erään arokoiran lyhyen matkan päässä huusi hän Pierrelle ja Gaultierille: "Ammutaan, pojat, tuo haisunäätä tuohon paikkaan!" Heti paukahti kolme pyssyä ja eläin vaipui kuolleena kalliolle. Kun se tuotiin leiriin ja tarkastettiin, huomattiin, että kaksi luotia oli sattunut päähän ja kolmas oli lävistänyt sydämen.
"Hyvin ammuttu", sanoi Pierre. "Kun pääsemme vuoriston riistan kimppuun, teemme puhdasta jälkeä."
"Varmasti", myönsi Gaultier. "Luullakseni emme ole ampuneet harhaan kertaakaan sitten kuin läksimme linnoituksesta."
"Pojat", huudahti Jake leikatessaan suuren kimpaleen lihaa puukollaan ja vieden sen tulikuumana suoraan hiililtä suureen suuhunsa, "mikä on ollut tiukin paikka elämässänne?"
"Luullakseni", sanoi Gaultier, "oli viime öinen kahakka sellainen. Olen elänyt suurimman osan elämästäni itäisissä metsissä suurten järvien tuolla puolella, jossa tällaista harvoin sattuu."
"Tiukin tilanne, mihin milloinkaan olen joutunut", sanoi Pierre, "sattui kerran joutuessani riitaan muutamien Athabasca-järven läheisyydessä olevien chippewayanien kanssa. Se tapahtui Pierren linnoituksessa lähellä Calumetia. Talvi oli melko ankara ja riistaa niin vähän, että muutamia nuoria intiaaneja tuli linnoitukseen myymään muutamia nahkoja ja saadakseen tahi varastaakseen elintarpeita. Sattui niin huonosti, että päällikkö oli matkustanut York Factoryyn erääseen Hudson Bay-yhtiön kokoukseen, ja minä, hyväluontoinen kun olen, olin päästänyt melkein kaikki miehet Äthabascalle luistelemaan ja kalastamaan jään alta. Kotona ei ollut muita kuin minä ja eräs toinen mies, kun noin neljäkymmentä soturia marssi avoimesta portista suoraan linnoitukseen pääoven edustalle. Ennätin juuri sulkea oven ja asettaa salvan paikoilleen, kun he syöksyivät sitä vastaan. Huomattuaan, etteivät he voineet sitä särkeä, huusivat he minulle tahtovansa keskustella kanssani. Avasin erään oven yliosassa olevan luukun, josta meidän oli tapana tarkastella tulijoita, ja huomattuani, että intiaaneja johti eräs päällikkö, sanoin hänelle:
"'Miksi punaiset veljeni tulevat vierailemaan ystäviensä luo aseet mukanaan? Kun valkoiset tulevat heidän punaisten ystäviensä luo, eivät he tunkeudu heidän majoihinsa kysymättä päälliköltä lupaa.'
"Päällikkö, jota sanottiin Hirveksi, vastasi: 'Valkoinen päällikkö on ystävämme eikä salli punaisten veljiensä nähdä nälkää. Nuoret soturini hätiköivät, mutta he toivovat, ettei päällikkö sulje sydäntään heiltä heidän erehdyksensä vuoksi. Katsokaa, he ovat tuoneet nahkoja. Avatkaa siis ovi, veljeni, ja sallikaa heidän myydä tavaransa.'