"En ymmärrä", vastasi Pierre. "Odotin loppuani kuin välttämätöntä kohtaloa, mutta luultavasti oli heillä niin kiire ryöstämiseen saatuaan otollisen tilaisuuden, että he unhottivat minut. Sitäpaitsi kun he hyökkäsivät sisään, työnsivät he ovea likistäen minut sen ja seinän väliin." Pierren kertomuksen kestäessä olivat metsästäjät lopettaneet aamiaisensa, ja sijoitettuaan jälleen kaikki tavaransa kanoottiin astuivat he siihen aloittaen uudelleen matkansa vastavirtaan.
XI.
KALLIOVUORILLA.
Tulva oli jo alentunut eikä siitä ollut enää muuta näkyväistä jäljellä kuin kallioitten halkeamiin kokoutunutta kaikenlaista roskaa ja puukappaleita.
Muutamia päiviä saivat he työskennellä kovasti meloessaan ja sauvoessaan kanoottia Saskatchewania ylös, joka näillä tienoin on hyvin virtava. Joskus oli heidän pakko kantaakin venettään, kun kallioiden yli syöksyvän virran voima teki kanootilla kulun mahdottomaksi. Se oli pitkällinen toimitus, koska siihen sisältyivät ei ainoastaan veneen kantaminen maitse seuraavaan joen kuljettavaan kohtaan, vaan myöskin monet edestakaisin kulkemiset, sillä kaikki tavaratkin oli kuljetettava samoin. Vihdoin saivat he kumminkin kaiken tämän onnellisesti loppuun suoritetuksi ja pääsivät jälleen matkustamaan eteenpäin melko tyynellä virralla.
Joki, jonka suunta tähän asti oli ollut läntinen tahi luoteinen kaartui nyt etelää kohti, Jaken ilmoituksen mukaan noin sadan penikulman päässä olevaan Bull Poundin suuhun asti.
"Nämä lännen puolella olevat seudut ovat hyvin miellyttävät", sanoi hän. "Mielestäni pitäisi meidän hieman metsästellä siellä, ja sitäpaitsi on siellä eräs kaunis jokikin, Moo-coo-wan, kuten intiaanit sitä nimittävät. Se lähtee Kalliovuorilta ja olen kuullut, että sen latvoilla on paljon majavia. Se yhtyy Askowiin noin sadan penikulman päässä siitä paikasta, jossa tapoimme nuo karhut."
"Mitä vuoria nuo ovat, Jake?" kysyi Gaultier heidän päästyään eräästä joen mutkasta, jossa eivät joen törmät enää pimittäneet näköalaa.
"Kalliovuorethan ne jo sieltä siintävät, poikaseni", vastasi metsästäjä. "Ja niitä voidaan sanoakin oikeiksi vuoriksi."
Pierre ja Gaultier kiinnittivät katseensa maisemaan. Vihdoinkin olivat siis tuossa nuo ihmeelliset kukkulat, jotka olivat pitäneet heidän mielikuvitustaan niin kauan aikaa vangittuna. Siinä oli siis tuo lännen ääretön selkäranka, aavikkomeren läntinen ranta. Katsellessaan muistelivat he asumattomia erämaita, joiden halki he olivat kulkeneet, kestämiään vaaroja ja vaikeuksia päästäkseen tänne, ja ajatellessaan tunsivat he saavansa ylpeillä omasta kestävyydestään ja tiesivät nyt todella pääsevänsä näyttämään, olivatko he miehiä vaiko eivät.