Yö alkoi nyt nopeasti pimetä muuttaen metsässä vallitsevan hämärän yhä synkemmäksi. Sitäpaitsi oli ruvennut kovasti tuulemaankin. Tuuli vihelsi surullisesti puissa, joista muutamat vanhat ja mädät valittivat ja suhisivat heiluessaan sen kynsissä.
Gaultier oli kumminkin siksi kokenut metsästäjä, ettei yhden yön viettäminen metsässä häntä ollenkaan peloittanut. Hän oli viettänyt monta sellaista yötä yksinään Kanadassa, mutta silloin oli hän tiennyt, missä hän oli, jotavastoin nyt tuo puute hänen tietoisuudessaan huolestutti häntä. Kumminkin rohkaisi hän mielensä niin hyvin kuin voi ruveten kokoamaan kuivia risuja, joita siinä läheisyydessä olikin runsaasti, voidakseen sytyttää nuotion. Sitten hän hakkasi muutamia pieniä paaluja, pari sellaista, joissa oli haarukka latvassa. Ne hän pystytti lujasti maahan haarukat ylöspäin, joihin hän asetti poikittain kolmannen paalun. Sitten hän kokosi suuren kasan hopeamännyn pehmeitä oksia latoen ne pystyyn telinettä vasten, kunnes hän oli saanut valmiiksi sievän majan, jossa oli mukava nukkua. Peitettyään maankin kokonaan noilla samoilla oksilla ja sytytettyään nuotion majan edustalle ryömi hän pesäänsä paneutuen pitkäkseen.
Alussa vaipui hän hyvin surullisiin mietteisiin, mutta hänen luontainen vilkkautensa karkoitti pian surulliset ajatukset, ja hänen pääasiallisena huolenaan oli nyt saada jotakin syödäkseen. Hän kuvitteli näkevänsä Jaken ja Pierren virran rannalle sytytetyn iloisen nuotion ääressä puhvelin kyljysten pihistessä kekäleillä tahi herkullisemman kyttyrän levittäessä ympärilleen makuhermoja hivelevää tuoksua. Kanootti oli suojana tuulen puolella käännettynä kumoon, ja kaiken tuon yllä suuren nuotion punainen loimu, nuotion, jollaisten valmistamisesta Jake sanomattomasti ylpeili.
"No viis siitä", ajatteli hän, "eihän tällaista kestä kuin yhden yön, ja huomenna tähän aikaan olen jo heidän luonaan." Lohdutettuaan itseään näin ojentautui hän joustaville hopeamännyn oksille, jotka ovat pehmeät eivätkä pistävät, kuten kuusen havut, koettaen nukkua.
Hän ei voinut sanoa, kuinka kauan hän oli maannut näin puolihorroksissa, kun hänen huomionsa äkkiä kiintyi metsän pimeimmästä pensaikosta kuuluvaan kamalaan meluun. Se tuntui kuuluvan aivan hänen majaansa vastapäätä olevasta metsiköstä, mutta hän ei voinut huomata mitään pimeässä. Hän oli kumminkin urhoollinen nuorukainen, ja sen sijaan että hän olisi kätkeytynyt majansa luuloteltuun turvaan, tarttui hän pyssyynsä astuen esille tulen viereen.
Melu toistui uudestaan, ja nyt kun hän kuuli sen suojattomassa paikassa, tunsi hän heti eläimen, joka sen aiheutti. Kuitenkin oli se sellaista, että se varmasti olisi peloittanut jokaista Amerikan eläinmaailmaan tutustumatonta ja varsinkin sellaisia, jotka olisivat ensimmäisen kerran joutuneet samanlaiseen tilanteeseen kuin nuori metsästäjämme nyt. Gaultier kumminkin, kun hän nyt kuuli sarvipäisen huuhkajan hurjat huudot, kiljunnan ja ulvonnan, hymyili ensimmäiselle säikähdykselleen ja aikoi juuri ryömiä takaisin majaansa, kun hän sattui katsahtamaan erääseen pimeään puiden välissä olevaan aukkoon, jonka ehkä joku talvimyrsky oli aiheuttanut.
Sen yläpuolella ja kauas etäisyyteen kuumotti taivaalla kuin jonkun tulipalon kajastus. "Aavikko palaa", ajatteli hän aikoen juuri kääntyä pois, kun eräs ajatus juolahti hänen mieleensä: "Ehkä Jake ja Pierre ovat sytyttäneet merkkitulia leirin vieressä olevalle kukkulalle."
Hän katsoi heti ympärilleen ja nähtyään erään pitkän kuusen, jonka latva oli paljon korkeammalla kuin muiden puiden, rupesi hän kiipeämään siihen päästen pian sen latvaan. Tältä korkealta paikalta voi hän katsella metsän yli, joka, kuten olemme maininneet, peitti muutamien matalien kukkulain rinteet, ja hän huudahti riemusta nähdessään usean penikulman päässä suuren rovion, johon selvästi lisättiin aina uusia puita, sillä heti kun sen liekki aleni, kohosi se nopeasti jälleen niin kirkkaaksi, että hän oli näkevinään toverinsakin silloin kun ne sattumalta kulkivat tulen ohi. Hän laskeutui nopeasti puusta ja otettuaan huolellisesti selvän suunnasta läksi hän nopein askelin metsään.
Hän ei välittänyt lankeamisista, joita sattui usein, eikä kasvoihin osuvista kipeistä lyönneistä, kun hän tunkeutui nuoren kuusikon piikkisten oksain alitse. Silloin tällöin voi hän vielä huomata tulen kajastuksen taivaalla ja seuraten sitä merkkiä voi hän kulkea aivan suoraan.
Kuljettuaan toista tuntia nopeasti, juosten silloin kun maanlaatu sen salli, huomasi Gaultier saapuneensa noihin erillään oleviin lehtoihin, jotka hän muisti sivuuttaneensa muutamia tunteja aikaisemmin ajaessaan takaa hirveä. Siellä voi hän jo jatkaa matkaansa nopeammin ja huomasi pian suureksi mielihyväkseen olevansa noin penikulman päässä roviosta, jota pari miestä näkyi hoitavan heittäen siihen aina vähän päästä sylillisiä kuivia risuja. Hän ampui nyt merkkilaukauksen, johon kukkulalta heti vastattiin, ja vastaukseksi huutoihinsa kuuli hän Pierren hyvin tunnetun halloon sekoittuvan Jaken yliluonnolliseen karjaisuun, joka kuului kauas ympäristöön.