Hengästyneenä ja väsyneenä saapui hän vihdoin nuotiolle.
"Eläköön!" huusi Pierre juostessaan häntä vastaan. "Ah, Gaultier, luulimme sinun jo kokonaan eksyneen. Missä olet ollut, tahi paremmin sanoen, mitä olet tehnyt koko tämän ajan?"
"Niin, nuori mies, selitäpäs meille se", sanoi Jake. "Mutta anna minulle pari hirven kieltä ensin — arvaan, että sinulla on niitä koko kasa — niin paistan ne sillä aikaa kuin hieman hengähdät. Mitä", lisäsi metsästäjä, "onpa tämä nyt kaunista, hänellä ei ole ollenkaan lihaa mukanaan."
Gaultier oli kumminkin niin nälissään, ettei hän välittänyt vanhan Jaken ivasta, vaan alkoi nopeasti jyrsiä suurta puhvelin kyljystä, jonka hän sieppasi kekäleiltä pihisevänä ja savuavana. Vasta sitten kuin hän oli tyydyttänyt suurimman nälkänsä, kertoi hän seikkailunsa, joita hän oli kokenut sen jälkeen kuin hän oli eronnut heistä aavikolla. Pierre ja Jake kuuntelivat tarkkaavaisesti pakottaen häntä vain syömään silloin kun hän näytti väsyvän, kunnes hän vihdoin makasi pitkänään puhvelin vuodalla voimatta niellä palastakaan enää.
"Mitä", huudahti Jake, "ethän sinä kykene sen enempi syömäänkään kuin muuhunkaan. Mutta ehkä tämä olikin sinun toinen illallisesi. Pistitkö paljonkin tuosta hirvestä poskeesi?"
Pierre nauroi ja Gaultierkin yhtyi häneen, vaikka Jaken ivailu häntä hieman harmittikin. Oli jo myöhäinen, minkä vuoksi metsästäjät kääriytyivät makuuhuopiinsa ja sijoittuen ympyrään nuotion ympärille jalat tuleenpäin vaipuivat he pian raskaaseen uneen.
XII.
MONENLAISTA RIISTAA.
"Jeehosophat", huudahti Jake herätessään aamulla, "nyt on paha merrassa! Intiaanit ovat sytyttäneet metsän palamaan. Täällä on savua tarpeeksi ajamaan haisunäädänkin pesästään."
Nuorukaiset nousivat nopeasti huomatakseen Jaken puhuneen totta. Kukkuloilla kasvava metsä oli selvästi tulessa. Suuret savupatsaat kohosivat pystysuorasti tyyneen ilmaan leviten siellä vähitellen taivaalle, ja noiden synkkien verhojen läpi lähetti aurinko vasken värisiä säteitään. Silloin tällöin näkyi haaraisia tulen liekkejäkin, mutta ne peittyivät heti suuriin savupilviin, jotka kietoivat kukkulat kokonaan synkkään vaippaansa. Aina sinne asti, missä metsästäjät seisoivat, kuului alituista rätinää muistuttaen yhtämittaista ampumista, ja tuhan hiutaleita putoili kuin lunta leirin ympärille. Savun seasta näkyi hämärästi suuria hirvi- ja antilooppilaumoja laukkaamassa aavikolla paeten kulovalkeaa, joka jo parissa paikassa oli sytyttänyt aavikon kuivan pitkän heinän palamaan.