"Mahtaakohan tuo nyt olla intiaanien syytä?" sanoi Pierre. "En sitä oikein usko, sillä mitäpä metsän hävittäminen heitä hyödyttäisi."
"Älä ole niin varma asiasta, poikaseni", sanoi Jake, "sillä luultavasti ovat he aikoneet paistaa meidät elävinä. Jäljestäpäin tulevat he otaksuttavasti tarkastamaan, mitä he ovat saaneet aikaan. Lausun heidät hyvin tervetulleiksi katsomaan, mitä meistä on jäljellä."
"Luullakseni erehdytte molemmat", sanoi Gaultier. "Pelkään tuon kulovalkean syttymisen olevan kokonaan minun syytäni."
"Sinunko syytäsi?" huudahti Pierre. "Miten olisit sinä voinut sen aiheuttaa?"
"Mitenkäkö?" vastasi Gaultier. "Kuulittehan, että olin sytyttänyt tulen majani edustalle metsään ja kun näin merkkitulenne, jätin sen palamaan lähtiessäni suoraan luoksenne. Nuotion vieressä oli suuri kasa kuivia risuja ja epäilemättä ovat ne syttyneet palamaan sytyttäen samalla kuivan ruohonkin. Olen hyvin pahoillani, sillä oivallisten puiden tuhoutuminen on suuri vahinko."
"Koira vieköön", sanoi Jake, "millainen hulttio, kun jättää tulen sammuttamatta. Olet syntynyt seudussa, jossa on tuhansia penikulmia metsiä, etkä kumminkaan ole oppinut pitämään sen paremmin nuotiotasi silmällä. Tuli ei kumminkaan ennätä tänne vielä pariin tuntiin, joten on parasta, että syömme ja lähdemme sitten ajoissa matkaamme puhvelin lihoinemme."
Metsästäjät rupesivat siis syömään sellaisin ruokahaluin, jonka ainoastaan työ ja terveys suovat. Lopetettuaan sulloivat he tavaransa kanoottiin ja astuttuaan siihen poistuivat leiristä.
Joen läntinen ranta oli kallioinen ja jyrkkä, vaikka se ei ollutkaan korkea, toisella puolella taasen alkoi muudan kukkula kohota aivan veden rajasta. Metsästäjät näkivätkin sen vuoksi koko rinteen, jossa muutamin paikoin oli kuin pieniä niittyjä ja taas toisin paikoin pieniä metsäsaarekkeita.
He olivat jo meloskelleet useita tunteja ja aurinko alkoi lähestyä keskitaivasta, kun Gaultier ehdotti, että he nousisivat maihin levähtämään, sillä kuumuus oli melkein sietämätön, koska molemmin puoliset korkeat rannat pidättivät tuulen, joka heilutteli puiden oksia kukkulalla. Koska ei Jake eikä Pierrekään vastustanut ehdotusta, ohjattiin kanootti rantaan, ja metsästäjät heittäytyivät pitkäkseen mehevään ruohikkoon, jota kasvoi erään tuollaisen pienen metsikön varjossa, joista muutamia oli aivan rannallakin. Tämä heidän valitsemansa sattui olemaan muutamassa niemekkeessä, josta voitiin pitää silmällä jokea pitkälti sekä myötä- että vastavirtaan.
Pierre veteli haikuja piipustaan tyytyväisesti mukavassa asennossa Jaken nojautuessa muutamaan puuhun ja pureskellessa hurjasti mälliä samalla kun hän levottomasti tarkasteli jokea molempiin suuntiin kuin odottaen vihollisen tahi jonkun riistan nopeata ilmestymistä. Gaultier, joka ei tupakoinut, puhdisti pyssyään, jonka hän sitä tarkoitusta varten oli purkanut kappaleihin.