"Katsokaa", huusi Gaultier, joka oli nyt saanut pyssynsä kootuksi, "noita pieniä naurettavia eläimiä! Nyt ne ovat taasen kaikki ulkona."
"Sellainen on niiden tapa", sanoi vanha Jake. "Ne juoksentelevat alituisesti ulos ja sisälle. Niiden liha on hyvin herkullista. Miksi et ampunut yhtä ollessasi toisella rannalla, Pierre?"
"Minä tuon teille yhden, Jake!" huudahti Gaultier.
"Tee se, nuori mies", sanoi metsästäjä. "Se onkin parempaa kuin tuon eilen ampumasi hirven liha."
Heilutellen uhkaavasti pyssyään vanhukselle meloi nuorukainen toiselle rannalle. Siellä hän nousi varovaisesti maalle ja päästyään paikkaan, josta hän voi ampua tarkasti, tähtäsi hän huolellisesti erästä koiraa, joka näöstä päättäen oli joko yhteiskunnan pormestari tahi raatimies, ja laukaisi. Luoti sattui paikalle, koska eläin-parka kellahti kuolleena maahan, jolloin koko yhteiskunta haukkuen ja vinkuen kimeästi jälleen katosi näkyvistä maanalaisiin komeroihinsa.
Gaultierin juuri laskeutuessa jokitörmää saaliineen, jota hän kantoi toisesta takajalasta, tarttui Jake nopeasti Pierren käsivarteen ja viitaten virtaa ylöspäin kiinnitti hänen huomionsa erääseen mustaan esineeseen, joka nopeasti ui joen poikki heidän puolelleen. "Se on karhu, koira vieköön!" huusi hän ja tarttuen pyssyynsä juoksi hän puiden lomitse paikalle, jossa hän otaksui karhun nousevan maihin. Pierre seurasi häntä niin nopeasti kuin suinkin ja Gaultier, joka näki kaiken omalta puoleltaan, juoksi törmää pitkin toivoen saavansa ampua ennen karhun maallenousemista.
Sillä aikaa pääsi Jake rannalle aivan vastapäätä uivaa eläintä. Hän kohotti nopeasti vanhan toverinsa poskelleen, mutta painaessaan liipaisinta ei laukausta kuulunutkaan. Metsästäjä heitti pyssyn kädestään äännähtäen jotakin kirouksen tapaista ja tarttui suureen pistooliinsa, jonka hän tyhjensi niin nopeasti, ettei hän ennättänyt tarkasti tähdätä. Karhu ei kummikaan pitänyt tuosta tervehdyksestä eikä rannalla seisovan metsästäjän uhkaavasta asennostakaan, vaan pyörsi ympäri, lähtien uimaan takaisin toiselle rannalle.
Pierre, joka oli juuri saapunut paikalle, aikoi ampua, mutta huomasikin samalla, että Gaultier seisoi aivan vastapäätä toisella rannalla. Hän ei uskaltanut senvuoksi ampua, vaan salli eläimen nousta rannalle, jossa Gaultier oli valmiina ottamaan sitä vastaan.
Tämä oli päättänyt puhdistaa metsästäjämaineensa, jota hänen viimeinen epäonnistumisensa oli hieman tahrannut. Hän salli senvuoksi karhun nousta rannalle ennen ampumistaan voidakseen tähdätä oikein tarkasti. Taivutettuaan toisen polvensa tähtäsi hän huolellisesti ennenkuin painoi liipaisinta. Karhu nousi takajaloilleen ja karjaisten raivosta syöksyi nuorta metsästäjää kohti, joka hyppäsi nopeasti syrjään, ja ennenkuin hurjistunut peto ennätti jälleen hyökätä häntä kohti, ampui hän sen kuoliaaksi hyvin tähdätyllä luodilla.
"Hyvin tehty, Gaultier", huusi Pierre, "saitpas sen kellistetyksi lopultakin! Tuo kanootti tänne, että pääsemme sitä nylkemään."