Näyttää siltä kuin olisi olemassa monta lajia noita omituisia pieniä eläimiä, jotka nähtävästi muodostavat jonkunlaisen oravan ja kaniinin välimuodon omaten erikoisia piirteitä molemmista. Jake kertoi, että eteläisten aavikoiden pesien aukot ovat joko pesän katossa tahi sivussa, jota vastoin brittiläisen Amerikan pohjoisemmisss osissa elävät tekevät pesänsä mättäisiin tahi, mikä on ehkä otaksuttavampaa, mättäät ovat muodostuneet mullasta, jonka tuo pieni eläin on pesäänsä tehdessä kaivanut esille.
Yhdysvalloissa elävä maaorava kuuluu samaan luokkaan, sanottakoon se heti, vaikka sen elintavat eivät suuresti eroakaan oikean murmelieläimen tavoista. Eri lajien koko Vaihtelee suuresti. Metsämurmeli, joka on itäisten valtioitten asukas, voi kasvaa kaniininkin kokoiseksi, jotavastoin muut lajit, kuten esimerkiksi leopardimurmeli, ovat tuskin tavallista vesirottaa suuremmat.
Nämä pienet eläimet syövät ainoastaan kasviksia. Muutamat tyytyvät vain ruohoon, toisten halutessa marjoja ja jyviä, elleivät olosuhteet pakota niitä muuttamaan makuaan. On hyvin omituista, että muutamilla lajeilla on poskipussit, joihin Jake kertoi niiden kokoavan hedelmiä ja marjoja syötäviksi silloin kun tulee nälkä, kun taas toisilla samansukuisilla eläimillä ei ole tuollaisia varusteita ollenkaan. Muutamat sanovat, että eläin kokoaa noihin pusseihin ankaran talven kuluessa tarvitsemansa ruoan, mutta se ei sovellu yhteen toisten havaintojen kanssa, joiden mukaan murmeli kuluttaa talvensa nukkuen.
Eräs tämän eläimen omituisimpia piirteitä, joka heti vetää katselijan huomion puoleensa, on niiden tapa asettaa vahteja vartioimaan ympäristöä sillä aikaa kuin toiset telmivät pesiensä edustalla tahi syövät. Olemme ennen huomauttaneet vuoristolampaidenkin menettelevän samoin, ja on sellainen luonteenomaista muillekin eläimille. Jokainen laji ilmaisee vaaran lähestymisen sille ominaisin äänin. Muutamat haukkuvat silloin melkein kuin koirat, kun taasen toiset viheltävät. Hudson Bay-yhtiön ranskalaiset asiamiehet nimittivätkin niitä senvuoksi "viheltäjiksi". Tällaista vaaran merkkiä tottelevat kaikki yhteiskunnan asukkaat heti paeten kuin yhdestä tuumin pesiensä turviin.
Kuten Jake oli sanonutkin, voidaan niitä syödä, mutta ne ovat vastenmielisen näköisiä, kun ne käristetään hiilillä, muistuttaen hyvin suuria rottia. Haluaisiko sivistyneempi kokki laittaa niistä ruokaa, on asia, jota emme voi mennä takaamaan.
Nämä ja monia muita erikoistietoja kertoi Jake nuorukaisille. Vaikka Pierre olikin nähnyt murmeleita ennenkin tietäen melkein kaikki vanhan metsästäjän kertomat tosiseikat, kuunteli hän kumminkin mielellään esitystä. Useimmat metsästäjät, sellaisetkin raa'at luonteet kuin Jake, ovat luonnontutkijoita sydämestään, ja hieman sivistyneemmät, kuten Pierre ja Gaultier eivät milloinkaan väsy mielenkiinnoin tutkimasta niiden erilaisten eläinten elämää, joiden metsästyksessä he kuluttavat elämänsä.
Niin pian kuin Jake lopetti esityksensä, tarttui Pierre pyssyynsä poistuen leiristä ja suuntasi kulkunsa tuon kukkulan tahi ylängön huipulle, joka, kuten muistamme, lähti kohoamaan aivan itäisen rannan äyräältä. Oli jo ilta ja seisoessaan laella ei hän muistanut milloinkaan katselleensa niin kaunista maisemaa.
Alempana virtaava joki oli jo varjossa ja veden kohina kiviä ja kallioita vasten kuulosti näin kauas vain hiljaiselta suhinalta. Sen toisella puolella lännessä oli aavikko kauempana olevine ylänköineen ja lehtoineen, jotka ilmaisivat virtojen suuntia, ja kaukaa taivaan rannalta siintivät Kalliovuorten lumipeitteiset huiput, joita niiden taakse laskeutuva aurinko juuri kultasi. Idässä yhtyi tuo rajaton aavikko taivaan rantaan ollen harmaa ja juhlallinen niiden kukkulain varjossa, joista eräällä Pierrekin seisoi, ja monien jokien läheisyydessä kasvavien lehtojen tummaksi kirjailema. Juhlallinen hiljaisuus tuntui kietovan seudun vaippaansa, sillä ei minkään linnunkaan ääni häirinnyt hiljaisuutta. Kaikki oli sellaista kuin se mahtoi olla luomispäivän aamuna — asumatonta ja autiota.
Kiiruhtaen kulkuaan saapui Pierre pian leiriin. Siellä hän näki Jaken ja Gaultierin rakentavan katkomistaan männyn oksista jonkunlaista suojusta ampumamatkan päähän karhun raadosta, koska ei joen tällä rannalla ollut minkäänlaista luonnollista väijymispaikkaa. Pierre ryhtyi heitä auttamaan ja pian saatiinkin heidän tarkoitukseensa sopiva suojus valmiiksi. Sitten kuljettivat he sen joen poikki asettaen sen paikkaan, jossa se vähimmin herätti epäluuloja, sillä arosusi, joiden ampumista he näin suunnittelivat, on hyvin arka ja varovainen otus, joka pelkää äärettömästi kaikenlaisia ansoja.
Kun kaikki valmistukset oli tehty, paneutuivat metsästäjät pitkäkseen suojuksen taakse odottamaan kärsivällisesti tekeleensä tuottamaa hyötyä.