Hänen ei tarvinnut odottaakaan kauan. Tuskin oli kanootti liukunut särkän taakse, kun hirviön pää ja niska ilmestyivät näkyviin muutamien metrien päässä. "Luottavin silmin ja vaistomaisin sormin" kohotti Pierre pyssynsä painaen liipaisinta. Vesi pärskähti korkealle kätkien hetkeksi luodin vaikutuksen, mutta ainoastaan hetkeksi. Seuraavassa silmänräpäyksessä nähtiin karhun ajelehtivan kanootin sivu, koston ajatukset näyttivät kokonaan haihtuneen sen kallosta. Pieksäen heikosti vettä käpälillään loiskui se nopeasti virran mukana, minkä vuoksi metsästäjät luulivat sen aikovan paeta. Se näytti menettäneen kaikki voimansa, koska virta nakkeli sitä kallioita vasten ja pyöritteli sitä putouksissa, ja lopulta katosi se tuon suuren pumpulipuun varjoon, joka vähän aikaa sitten oli ollut melkein aiheuttaa heidänkin tuhonsa.
Jake saapui nyt paikalle ladattuaan pyssynsä. "Mihin peto on joutunut?" sanoi hän.
"Se katosi juuri tuon pumpulipuun varjoon", vastasi Pierre. "Viimeinen laukaukseni vei siltä luonnon kokonaan. Menkäämme päättämään sen päivät."
Gaultierkin nousi nyt maihin ja kaikki kolme läksivät ajamaan takaa karhua. He saapuivatkin pian puun kohdalle, mutta eivät voineet vähään aikaan erottaa haettavaansa. Vesi kohisi ja lorisi oksissa, joiden väliin tarttuneet ajopuut ja kaislat olivat yön pimeydessä niin eläimen näköiset, että metsästäjät olivat useammasti kuin kerran vähällä täräyttää siihen yhteislaukauksen.
He olivat jo vähällä lopettaa hakemisensa siltä kohdalta, kun Jake, joka oli ottanut tarkan selon, ettei karhu ollut tarttunut oksiin, katsoi tarkasti pitkin ruohoa, joka oli kiilautunut muutamien suurien kallioiden väliin, joiden kärjet näkyivät sieltä täältä sen ympäriltä.
Maaten rungolla ja osaksi eräällä noista kallioista oli heidän takaa-ajonsa esine heidän edessään. He olisivat kyllä huomanneet sen ennenkin, elleivät olisi luulleet sen jo auttamattomasti ajelehtineen virran mukana eivätkä niin ollen olleet tarkastaneet pumpulipuun runkoa, joka oli latvasta tyveen vähintään kuudenkymmenen jalan pituinen.
"Tuolla se on!" huusi Jake. "Tehdään siitä nyt loppu!" ja täyttäen aikomuksensa nosti vanhus pyssyn poskelleen ja ampui. Suonenvedontapainen nytkähdys, hyppäys ja karhu vieri rungolta lähtien ajelehtimaan virran mukana.
"Hae kanootti tänne, Gaultier", sanoi Pierre, "mutta varo kallioita.
Pysyttele toisella rannalla, jossa joki on tyynempi."
Jake ja Pierre juoksivat rannalla päästämättä raatoa näkyvistään. Hetken kuluttua saapuivat he paikalle, jossa virta painoi kovasti erästä niemekettä, minkä taakse karhu nopeasti ajelehti. Kumartuen eteenpäin tarttui Jake sen tuuheaan turkkiin, mutta karhu oli niin raskas, ettei metsästäjä jaksanut kiskoa sitä maihin. Gaultier saapui kumminkin pian kanootteineen, ja kun metsästäjät yhteisvoimin ponnistivat ja vetivät, saivat he vihdoin raadon rannalle.
"Hei, tällaista sanoimme muinoin oikein miesten työksi", sanoi Jake riemuissaan. "Maailmassa ei ole montakaan miestä, jotka pystyvät kellistämään 'Vanhan Ephraimin' päivän valollakaan, saati sitten pimeässä, kun ei jyvää näy ollenkaan. Mutta luullakseni olemmekin ensiluokkaisia metsästäjiä, jotka kaatavat vaikka minkälaisen otuksen."