"Olemme oleskelleet kauan aikaa pohjoisissa valtioissa elävien englantilaisten parissa", sanoi Pierre. "Ja sitäpaitsi oli äitini englantilainen, ja Gaultierin äiti on kotoisin Baltimoresta."
"No, johan minä olen ajatellutkin, että teillä on jalompaakin verta suonissanne", vastasi vanha metsästäjä. "Mutta lähtekäämme jälleen liikkeelle."
He astuivat siis jälleen kanoottiin jatkaen matkaansa. Muutamiin päiviin ei metsästäjille sattunut mainittavampia seikkailuja paitsi matkan aiheuttamia vaikeuksia, jotka olivatkin melkoiset. Heidän oli noustava kovia koskia ja kerran kannettavakin venettään noin puoli penikulmaa, koska olisi ollut liian uskallettua lähteä sauvomaan kanoottia ylös kovista putouksista, joissa tuhannet kalliot muuttivat veden valkoiseksi vaahdoksi. Viidentenä aamuna heidän kohtauksestaan Kanadan ranskalaisten kanssa, kun he sauvoivat pitkin itäistä rantaa, jolla kasvoi solakkaa metsää, ja kiersivät nopeasti erään jokeen pistävän kallioniemen, huomasivat he äkkiä olevansa muutaman kaakosta päin Saskatchewaniin laskevan komean virran suussa.
"Mikä joki tämä on, Jake?" kysyi Pierre.
"Bull Pound, poikaseni", vastasi metsästäjä.
Nuorukaiset katselivat mielenkiinnoin tuota komeata virtaa, jota kohti kanootti nyt suunnattiin, voimatta kumminkaan poistua Saskatchewanilta todellisitta surun tunteitta. Tuntui siltä kuin he olisivat olleet eroamaisillaan vanhasta ystävästä, jonka he jo hyvin tunsivat ja josta he eivät tienneet, milloin he sen jälleen näkisivät. Nämä mielialat eivät voineet kumminkaan estää heitä ihailemasta tätä uutta leveätä virtaa, joka nyt otti heidät vastaan avoimin sylin, ja kiinnittämästä katseitaan toisella rannalla olevaan kauniiseen aavikkoon, jonka vehreys erosi suuresti jonkun matkan päässä toisen rannan suuntaan kulkevasta särmäisestä ja jyrkkärinteisestä vuorijonosta.
"Tuopa näyttää olevan oikea vuoristolampaitten luvattu maa", sanoi
Pierre viitaten kukkuloihin.
"Sinäpä sen sanoit", vastasi Jake. "Muutamia kuukausia sitten metsästelin niitä sieltä, ja niitä oli siellä laumoittain. Siellä on vuohiakin, en tarkoita käyräsarvia, vaan oikeita vuohia, jotka ovat vuoristolampaan kokoisia. Ne oleskelevat kumminkin hieman kauempana vuoristossa." Koska nyt jo oli tavallista päivällisaikaa paljon myöhäisempi ja he sattumalta huomasivat mukavan sopen läntisen rannan pensaikossa, ohjattiin kanootti sitä kohti ja metsästäjät nousivat maihin. Heidän ateriansa oli pian valmis ja miehet söivät sen hyvällä ruokahalulla, vaikka se ei sisältänytkään muuta kuin hiilillä käristettyä puhvelinlihaa ja vettä.
Äsken mainitsemamme vuoret olivat leiristä vain lyhyen matkan päässä, ja Pierre ehdotti, että he uhraisivat muutamia tunteja kiivetäkseen lähimmälle kukkulalle katselemaan, millaiset sen toisella puolella olevat seudut olivat. Hänen toverinsa eivät vastustaneet tätä ehdotusta erittäinkin senvuoksi, että he toivoivat saavansa tuolla matkalla jotakin riistaa. He poistuivat niin ollen leiristä lähtien kiipeämään ylöspäin erästä kuivunutta puron uomaa, joka varmaankin talvisaikaan lisäsi suurilla vesimäärillään emäjoen tulvaa.
Polku, jos sitä nyt sellaiseksi voi sanoa, kulki noin penikulman verran melko tasaisen seudun halki, joka oli täynnä suuria kallioita, mitkä näyttivät jollakin tavalla vierineen vuoren rinteiltä nykyiseen paikkaansa. Tasangossa oli siellä täällä halkeamia ja kuiluja, jotka yhtyivät puron uomaan laskien siihen vetensä. Ne olivat todellisuudessa kuin pieniä solia ja sopivat erinomaisesti tämän aution seudun omituiseen luontoon.