Kun he vihdoin kolmen tunnin kovan kävelemisen ja kiipeilemisen jälkeen pääsivät kukkulan huipulle, tehtävä, joka oli ollut sekä hyvin vaivalloinen että vaarallinenkin, voitti heidän siellä näkemänsä maisema niin heidän suurimmat odotuksensa, että he pysähtyivät kuin käskystä katsellakseen edessään olevaa suurenmoista näköalaa. Heidän jalkainsa juuressa, mutta kumminkin kaukana, oli tyyni järvi, johon kuvastui kuin kuvastimeen tuo vuorien muodostama jylhä amfiteatteri, joka ympäröi sen yksinäistä allasta, minkä kristallikirkas vesi kokosi kullalta välkkyvään viivaan kimpun auringonsäteitä, jotka tunkeutuivat eräästä lännestä päin olevasta kapeasta solasta. Pöllön huuto ja monien vesilintujen kirkuna kuuluivat heikosti kaukaa, ja silloin tällöin kantautui sinne tänne kieppuvan tuulen mukana heidän korviinsa jonkun vesiputouksen kohinakin. Kukkuloilla kasvoi monenlaista metsää, joka tiheänä ja aaltoilevana ulottui niiden huipuilta rantaan asti, missä järveen päin nojautuvat koivut ja pajut kastelivat oksiaan vedessä. Metsärajan yläpuolella paljaat kallionhuiput ja jylhät jyrkänteet kohottivat synkkiä otsiaan pilviin niiden paljaiden seinien ollessa täynnä kuiluja, joiden pohjilla vielä näinkin myöhään kesällä oli lunta.
"Mikä suurenmoinen näköala!" huudahti Gaultier. "Ja miten hauska paikka metsästäjän majalle tuon järven rannalla!"
"Niin", sanoi Pierre, "siellä näyttää olevan paljon lintuja ja kaloja, ja varmasti on noilla kukkuloilla paljon riistaa."
"Niin siellä onkin", huomautti Jake. "Katsokaa, jos teidän silmänne vain ovat tarpeeksi terävät, näette tästä paikasta parikymmentä vuoristolammasta juuri puurajan yläpuolella. Näette kai nuo harmaat pilkut tuolla vihreällä täplällä? Olen vahtinut niitä koko ajan sen jälkeen kuin tulimme tänne, ja ne ovat liikkuneet hieman. Olen varma, että ne ovat vuoristolampaita."
Nuorukaiset huomasivat pian eläimet, joihin terävänäköinen vanha metsästäjä kiinnitti heidän huomionsa, mutta välimatka ja välillä olevan seudun poikki kulkemisen vaikeudet estivät niiden metsästämisen sillä kertaa. Ollen hyvin tyytyväiset ensimmäiseen vaikutelmaan Bull Poundin ympäristöstä alkoivat metsästäjät jälleen laskeutua vuorelta. Silloin aukeni heidän eteensä toinen näköala.
Rajaton aavikkohan se siinä levitteli ääretöntä lakeuttaan heidän katseltavakseen. Se oli laajuudeltaan melkein samanlainen kuin Teneriffan niemelle näkyvä meri, kumminkin sillä erolla, ettei tämä lainehtinut. Kuitenkin oli tämän suunnattoman aavikon aaltomainen pinta milloin varjossa milloin valossa, ja sen harjanteita hyväilevä tuuli, kun se heilutteli pitkää ruohoa, soi maisemalle sellaisen levottoman muodon, että se yhä enemmän muistutti merta.
"Tämä on kotimme!" huudahti Pierre viitaten ympäröivään seutuun. "Se miellyttää minua enemmän kuin joku itäinen seutu kylineen ja teineen, poliiseineen, vankiloineen ja muine laitoksineen."
"Ja hirsipuineen", lisäsi Jake. "En ole milloinkaan nähnyt uudisasukasten tulevan jollekin seudulle tuomatta hirsipuuta mukanaan. Se näyttää kuuluvan jollain tavalla heidän varusteihinsä. Minusta on aina näyttänyt, että he ensimmäiseksi työkseen rakentavat vankilan ja pystyttävät hirsipuun."
Nuorukaiset nauroivat, ja iloisin mielin alkoivat he laskeutua vuorelta jokea kohti, jonka he voivat nähdä korkealta paikaltaan kiemurtelevan kuin suuren käärmeen aavikon halki monien penikulmain pituudelta.
Kun he saapuivat kukkulan juurelle, ehdotti Gaultier, että he kulkisivat lopun matkaa aavikon poikki, mutta Pierre muistutti häntä noista monista pienistä kuiluista, jotka estivät sen melkein kokonaan. Gaultier oli kumminkin itsepäinen sanoen olevansa varma, että sen poikki johti joku tie, jonka hän luuli nähneensäkin kukkulalta. Hän otaksui sitä hirvien tekemäksi poluksi, joka vei jokea kohti kukkulan juurelta. Pierre kieltäytyi seuraamasta häntä ollen hyvin tyytyväinen polkuun, jota pitkin he olivat tulleet. Jake pyysi Gaultieria seuraamaan heitä muistuttaen häntä seikkailusta hirvien kanssa silloin kun hän oli eksynyt itsepäisyytensä vuoksi. Gaultier oli kumminkin päättänyt, kuten joku tottelematon poika, kulkea omaa tietään, ja heilauttaen kättään tovereilleen, jotka olivat jo laskeutuneet puron kallioiseen uomaan, kääntyi hän lähtien seuraamaan kukkulan juurta kiertävää polkua.